Aliisa Heiskanen on suomalaistaustainen triathlonisti, joka teki vaikutuksen koko urheiluyhteisöön voittamalla naisten sarjan täyspitkässä Ironman-kilpailussa Ottawassa sunnuntaina 3. elokuuta. Kyseessä oli vasta hänen toinen täyden matkan triathloninsa – ja ensimmäinen voitto. Ottawassa ensimmäistä kertaa järjestettyyn kilpailuun osallistui noin 2000 urheilijaa, ja Heiskanen sijoittui kokonaistuloksissa upeasti 17:nneksi ajalla 9 tuntia, 32 minuuttia ja 46 sekuntia.
Täyspitkä Ironman koostuu 3,8 kilometrin uinnista, 180 kilometrin pyöräilystä ja 42,2 kilometrin juoksusta.
Thunder Baysta kotoisin oleva Heiskanen on entinen yliopistokoripalloilija, joka löysi tiensä kestävyysurheilun pariin pandemian aikana.
Ironman-voittonsa ansiosta hänelle aukesi paikka ensi vuoden Ironman-maailmanmestaruuskilpailuihin, jotka kisataan Havaijilla lokakuussa 2026. Heiskanen kertoo kuitenkin jättävänsä ne kisat väliin, sillä hän aikoo osallistua vuoden 2025 puolimatkan triathlonin eli Ironman 70.3 -maailmanmestaruuskilpailuihin, jotka järjestetään 9. marraskuuta Espanjan Marbellassa.
Kanadan Sanomille antamassaan haastattelussa Heiskanen kertoo, miten hän koki kilpailun ja mitä se merkitsi hänelle henkilökohtaisesti.
Onnittelut uskomattomasta voitostasi Ottawassa! Miltä tuntui ylittää maaliviiva ja tajuta voittaneesi naisten sarjan?
Se oli epätodellinen kokemus – olen aina unelmoinut Ironmanin maaliin pääsemisestä, mutta en koskaan ajatellut voittavani sellaista. Oli vielä erityisempää voittaa omalla kotiseudulla, kun perhettä ja ystäviä oli niin paljon paikalla. Se oli todellinen once in a lifetime -kokemus, jota en koskaan unohda.
Monet urheilijat kuvaavat Ironmania sekä fyysisenä että henkisenä koetuksena. Mikä osuus kisassa oli tällä kertaa vaikein – henkisesti vai fyysisesti?
Koin Ironmanin enemmän henkisenä kuin fyysisenä testinä. Verrattuna puolimatkaan (Ironman 70.3), joka on lyhyempi ja nopeampi ja jossa mennään fyysisesti lähemmäs omia rajoja, täysmatka vaatii enemmän kärsivällisyyttä. Päivä on niin pitkä, että on väistämätöntä, että jokin menee pieleen. Suurin haaste oli pysyä rauhallisena, keskittyneenä ja läsnä, kun asiat eivät menneet suunnitelmien mukaan tai olo ei ollut hyvä.
Loukkasit polvesi muutama viikko ennen kisaa. Miten muutit harjoitteluasi – ja mikä auttoi sinua pysymään tarpeeksi luottavaisena lähteäksesi kisaan?
Polvivamman jälkeen vähensin harjoittelua enkä juossut oikeastaan lainkaan pariin viikkoon. Uin hieman ja pyöräilin vähän, mutta pidin pidennetyn kevennysjakson toivoen, että kolmen viikon lepo riittäisi paranemiseen.
Minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, miten polvi reagoisi maratoniin, joten olin henkisesti valmistautunut kävelemään koko juoksuosuuden, jos olisi pakko. Muutamat ystäväni osallistuivat myös kisaan, ja olimme suunnitelleet ehkä kävelevämme toisen kierroksen yhdessä.
Tilanne kuitenkin muuttui nopeasti, kun tulin pyörältä 12 minuutin johtoasemassa – silloin päätin mennä “all in” ja yrittää voittoa. Onneksi lepo ennen kisaa riitti, ja pystyin juoksemaan (melkein) koko matkan.
Ottawa oli toinen täyspitkä Ironman-kisasi. Mitä teit toisin verrattuna Mont-Tremblantiin valmistautumisessa tai strategiassa?
Lähes kaiken. Menin Mont-Tremblantiin hyvin naiiviin tyyliin noin kuuden kuukauden harjoittelulla, enkä ollut kovin hyvin valmistautunut. Olen oppinut paljon sen jälkeen ja tunsin oloni valmiimmaksi Ottawan kisaa varten. Harjoittelumäärä oli suurempi, mutta tärkein ero oli ravitsemuksessa.
En syönyt tarpeeksi pyöräilyn aikana Mont-Tremblantissa, joten päädyin kävelemään suurimman osan maratonista. Minulla oli myös täysin erilaiset tavoitteet: Mont-Tremblantissa halusin vain päästä maaliin, mutta Ottawassa lähdin kisaan tavoitteena kilpailla ja suoriutua hyvin – ei vain selviytyä.
Mitä sinulle merkitsi henkilökohtaisesti palata kilpailemaan ja voittaa, vaikka sanoit aiemmin “ei enää koskaan”?
Se on hullu tunne. Muistan, kun Mont-Tremblantissa kuulutettiin voittajan saapuvan maaliin sillä hetkellä, kun itse vasta nousin pyörän selästä ja minulla oli koko maraton vielä edessä. Olin täysin hämmästynyt – en käsittänyt, miten joku voi suoriutua siitä matkasta niin nopeasti. On hienoa katsoa taaksepäin siihen kisaan ja nähdä, kuinka pitkälle olen päässyt kolmessa vuodessa.
Sinulla on tausta yliopistokoripallossa. Mikä alun perin veti sinut triathlonin pariin?
Aloitin triathlonin koronapandemian aikaan, kun joukkueurheilua ei ollut saatavilla. Nautin ulkona olemisesta ja triathlon on loistava tapa viettää aikaa ulkona! Tein yhden triathlonin ja tiesin heti, että olin koukussa – en ole katsonut taaksepäin sen jälkeen.
Olet selviytynyt vuoden 2025 Ironman 70.3 -maailmanmestaruuskisaan Espanjassa. Miten valmistaudut siihen, erityisesti viime vuoden kaatumisen jälkeen?
Maailmanmestaruuskisoissa on erityinen tunnelma, joka saa haluamaan antaa kaikkensa. Odotan innolla, että pääsen takaisin kisaradoille ja toivottavasti saan revanssin viime vuodesta. Yksi lisävuosi valmistautumisaikaa tekee olon sekä fyysisesti että henkisesti valmiimmaksi.
Mikä motivoi sinua eniten urheilijana?
Minua motivoi eniten henkilökohtainen kasvu. Pienet edistysaskeleet harjoituksissa viikoittain tai päivittäin ovat innostavia. Harjoittelen paljon enemmän kuin kilpailen, joten on hienoa nähdä, kuinka kaikki se kuukausien aikana tehty työ tiivistyy yhteen suoritukseen kisapäivänä.
Miten harjoittelet näin vaativaa lajia varten? Miltä tyypillinen treeniviikko näyttää – vai onko sellaista olemassakaan?
Ironman-harjoitusviikkooni kuuluu kaksi päätreeniä joka lajista (uinti, pyöräily, juoksu). Yksi lyhyempi, nopeampi intervalliharjoitus ja yksi pidempi, kisavauhtinen harjoitus kullekin lajille. Mitä lähemmäksi kisapäivä tulee, sitä pidemmiksi ja kisaspesifimmiksi treenit muuttuvat. Jos viikolla on aikaa, lisään kevyitä aerobisia harjoituksia nostamaan harjoitusmäärää.
Onko suomalaisella taustallasi ollut vaikutusta siihen, miten suhtaudut harjoitteluun tai haasteisiin?
Kasvoin kuunnellen, kun perheeni puhui “sisusta”, joten toivon, että pystyn tuomaan sitä mukaan treeniin ja kisoihin. Rakastan myös lämpöharjoittelua saunassa!
Mitä neuvoja antaisit jollekin, joka harkitsee ensimmäistä triathloniaan – tai etsii vain uutta henkilökohtaista haastetta?
Sanoisin, ettei kannata miettiä liikaa – tee vain se! Haastavien tavoitteiden asettaminen, ja sitten suunnitelman tekeminen ja toteuttaminen, on äärimmäisen palkitsevaa – oli tavoite mikä tahansa.
