Toronton Mieslaulajat – ystävyyttä ja laulua vuodesta 1956

Toronton Mieslaulajat (TML) perustettiin 1956, kun kaupungin muuten vilkkaasta suomalaisyhteisöstä puuttui vielä oma mieskuoro.

Aloitteen tekivät Suomesta Kanadaan samalla laivalla tulleet ystävykset Aulis Saario ja Tauno Karjalainen. He levittivät sanaa suomalaisyhteisön kokoontumisissa ja laittoivat myös ilmoituksen Vapaa Sana -lehteen, jonka seurauksena 29. tammikuuta 28 kuoron perustamisesta kiinnostunutta miestä kokoontui Finnish Social Clubin tiloihin Huron Streetille.

Perustajajäseniin kuului laaja joukko torontonsuomalaisia miehiä, jotka halusivat rakentaa yhteisölle oman äänen. He olivat: Eino Anttila, Veikko Hämäläinen, Toivo Ikävalko, Martti Kari, Reijo Karjalainen, Tauno Karjalainen, Paavo Kihlanki, John Kihlanki, Arthur Koskinen, William Kuparinen, Pentti Mattila, Veikko Mustonen, Unto Patosaari, Lauri Pelkinen, Aatos Rairamo, Kauko Rantala, Antti Rinkilä, Lauri Rissanen, William (Bill) Sandin, Felix Seipiö, Olavi Sihvonen, Arvo Teittinen, Kalevi Turunen, Olavi Turunen, Pentti Tuulos, Aulis Saario, Matti Suoranta ja Alex Suosmaa.

Myös Esko Laakso oli kuoron toiminnassa mukana aivan alusta asti, vaikka ei ollutkaan paikalla kokouksessa. Ensimmäiseksi musiikilliseksi johtajaksi valittiin Veikko Mustonen ja kuoron puheenjohtajaksi Alex “Ale” Suosmaa.

Alusta lähtien kuoro haluttiin pitää avoimena ja poliittisesti sitoutumattomana, kaikkien suomalaisten yhteisenä kulttuurihankkeena. Jäsenmaksu oli yksi dollari, ja harjoituksia järjestettiin kahdesti viikossa. Jo samana kesänä 1956 kuoro esiintyi ensimmäisessä suuressa tilaisuudessaan – Kanadan Suomalaisten Suurjuhlilla Montrealissa, mitkä silloin tunnettiin nimellä Song and Sports Festival (Laulu- ja Urheilujuhlat). Vapaa Sana -lehden arviossa kiitettiin erityisesti ohjelmiston huolellista valmistelua ja yhtenäistä sointia.

Vain kaksi kuukautta perustamiskokouksen jälkeen kuoron ensimmäinen johtaja Veikko Mustonen päätti palata Suomeen. Hänen tilalleen valittiin Holger Warva, joka johti kuoroa kahden vuoden ajan. Warvan jälkeen johtajana toimi lyhyen aikaa Elis Pöntinen, kunnes ohjat siirtyivät pysyvämmin Alex Suosmaalle. Hänen vaativa ja tinkimätön tyylinsä antoi kuorolle voimakkaan suunnan ja nosti sen taiteellista tasoa. Suosmaan johdolla TML vakiinnutti asemansa ja esiintyi paitsi Toronton suomalaisyhteisön juhlissa myös eri puolilla Kanadaa ja Yhdysvaltoja järjestetyissä tilaisuuksissa.

1950-luvun lopulla Toronton kaupunki nimesi uudelleen Kendall Avenuen ja Wells Streetin kulmassa sijaitsevan pikkupuiston Jean Sibelius Squareksi suomalaisen säveltäjämestarin kunniaksi. Toronton Mieslaulajat esiintyivät puistossa sijaitsevan Sibeliusta esittävän rintapatsaan julkistamistilaisuudessa ja esittivät Sibeliuksen rakastetun laulun Sydämeni laulu. Sibelius Square on edelleen olemassa ja muistuttaa suomalaisyhteisön kulttuurisesta jalanjäljestä kaupungissa.

1960-luvulle tultaessa Toronton Mieslaulajat oli jo yhteisön merkkitapahtumien vakioesiintyjä, jonka ohjelmistoon kuului sekä klassisia kuoroteoksia että suomalaisen kulttuurin rakastetuimpia kappaleita.

Sirkut – kuoron tukijoukot

Toronton Mieslaulajien rinnalla toimi jo varhain naisten oma toimikunta, joka huolehti sekä käytännön järjestelyistä että varainhankinnasta. Naiset pitivät yllä kahvi- ja tarjoilupöytiä harjoituksissa, suunnittelivat juhlia ja tapahtumia sekä toimivat emäntinä vieraille Suomesta ja muualta. He hankkivat kuorolle myös oman lipun, joka vihittiin käyttöön vuonna 1961. 1980-luvulla ryhmä sai virallisesti nimen Sirkut. Naisten tekemä työ oli ratkaisevaa kuoron arjen sujumiselle ja taloudelliselle pohjalle – ilman tukijoukkojen panosta moni hanke olisi jäänyt toteutumatta.

Seija Hyhkö, joka toimi Sirkuissa puheenjohtajana ennen ryhmän virallista lakkauttamista, kiteyttää: ”Sirkut ovat aina tukeneet kaikkia kuoron toimintoja. Naiset pitivät säännöllisiä suunnittelukokouksia varmistaakseen tuen kuoron tapahtumille. Meillä oli käytössä vuorolista, jonka mukaan naiset hoitivat kahvitarjoilun miesten viikoittaisiin harjoituksiin. Sirkut järjestivät tarjoilut kaikissa kuoron tilaisuuksissa.”

Kasvu ja kansainvälistyminen

1960-luvulta alkaen Toronton Mieslaulajien toiminta laajeni paikallisista juhlallisuuksista koko Pohjois-Amerikan mittakaavaan. Kuoro oli mukana aloitteissa, joiden pohjalta syntyi laaja Amerikan Laulajien yhteistyöverkosto. Toronton aloitteellisuus oli ratkaisevaa – juuri täällä kokoonnuttiin ensimmäistä kertaa keskustelemaan siitä, miten koko Pohjois-Amerikan eri kaupunkien suomalaiset mieskuorot voitaisiin tuoda yhteen. Amerikan Laulajat järjestivät säännöllisesti yhteisiä laulujuhlia eri puolilla Yhdysvaltoja ja Kanadaa sekä konserttimatkoja Suomeen. Näihin tapahtumiin osallistuminen antoi Toronton Mieslaulajille aivan uudenlaista näkyvyyttä ja toi kuorolle kansainvälisiä kontakteja.

1970- ja 1980-luvut olivat kuoron taiteellisen kasvun aikaa. Ohjelmistoon otettiin yhä vaativampia teoksia, mutta mukana pysyivät myös suomalaisen mieskuoroperinteen rakastetuimmat laulut. 1970-luvun lopulla kuoron johdossa toimi Veikko Nuppola (1978–1981), jonka kaudella TML jatkoi aktiivista esiintymistoimintaa sekä Torontossa että muissa suomalaisyhteisöissä. Häntä seurasi vuonna 1982 kuoron riveissä laulanut ja sen solistinakin tunnettu Martti Hyhkö, joka johti kuoroa lähes vuosikymmenen ajan. Hyhkön johdolla TML esiintyi muun muassa vuoden 1988 monikulttuuritapahtumassa Ontario Placessa, jossa 25 laulajaa esitteli suomalaista mieskuorolaulua laajalle kansainväliselle yleisölle.

Erillisenä muistona Mieskuoron ajoilta Hyhkö kertoi myös Sibeliuksen Kullervo-sinfonian esityksestä Roy Thomson Hallissa, johon Toronton Mieslaulajat osallistui osana suurta kuorokokoonpanoa tunnetun suomalaisen kuorokapellimestarin Matti Hyökin johdolla. Tämä tapahtuma jäi hänelle mieleen merkittävänä hetkenä suomalaisen kuoroperinteen esilletuomisessa Kanadassa.

Tallat – kuoron oma kvartetti

Toronton Mieslaulajien rinnalle syntyi kuoron riveistä 1970-luvun lopulla pienempi kokoonpano. Aluksi kyseessä oli perinteinen kvartetti, mutta kun Pieter Sigmundtista tuli ryhmän johtaja 1980-luvun alussa, hän ehdotti kokoonpanon laajentamista kahdeksan laulajan tuplakvartetiksi. Ryhmälle annettiin nimi Tallat. Nimen keksi Esko Wiik. Sigmundtin sovitustaito ja ohjaus antoivat ryhmälle uuden ilmeen ja nostivat sen taiteellista tasoa.

Tallat esiintyi ensimmäistä kertaa vuonna 1981 Vapaa Sana -lehden 50-vuotisjuhlassa OISE-auditoriossa, jossa oli noin 700 kuulijaa. Ryhmä sai lämpimän vastaanoton ja siitä tuli nopeasti suosittu esiintyjä niin TML:n konserteissa kuin myös muissa yhteisön tilaisuuksissa.

Vuonna 1987 Tallat äänitti joulukasetin Kotimaan Joulu, josta tuli menestys. Kasettia myytiin noin 3000 kappaletta ympäri maailmaa, ja myöhemmin julkaistiin Sigmundtin mukaan vielä ainakin 1000 kappaleen CD-painos, joka sekin myytiin loppuun. Nimiraita Kotimaan Joulu syntyi siten, että kuorolainen Kalevi Turunen kirjoitti sanat ja Sigmundt sävelsi melodian.

Äänite sai erityisen merkityksen Kanadassa asuville suomalaisille: se soi monen kodin jouluperinteissä vuodesta toiseen ja kulkeutui lahjoina sukulaisille ja tuttaville eri puolille maailmaa. Tallojen levytyksestä tuli näin yksi aikansa eniten levinneistä kanadansuomalaisista äänitteistä. Tallat pysyi toiminnassa noin 15 vuoden ajan. Se toi Toronton Mieslaulajien rinnalle kevyemmän ja viihdyttävämmän lisän ja näytti, että mieskuorolaulu voi olla yhtä aikaa taidetta ja iloa.

Jatkuvuutta 1990-luvulta 2020-luvulle

Tallojen menestys teki Pieter Sigmundtin musiikilliset taidot entistä tunnetummiksi kuorossa, ja 1990-luvun alussa hän siirtyi Toronton Mieslaulajien varsinaiseksi johtajaksi. Martti Hyhkön muutettua Elliot Lakelle pastorin tehtäviin kuoro tarvitsi uuden johtajan, ja Sigmundt oli luonnollinen valinta. Hän oli jo ehtinyt kartuttaa kokemusta sovittajana ja kuoronjohtajana Tallojen kanssa sekä syventänyt taitojaan kanadanvirolaisen säveltäjän, kuoronjohtajan ja urkurin Roman Toin opetuksessa. Kuoro merkitsi hänelle myös henkilökohtaisesti uudenlaista musiikillista maailmaa: ”Oma kotikielenihän on ruotsi, ja suomenkieliseen lauluperinteeseen tutustuin vasta täällä Torontossa Mieskuoron kautta.”

Vuonna 2002 Mieslaulajien riveihin liittyi Paul Hietala, toinen lahjakas musiikin ja kuorolaulun taituri, joka myös oli ollut Roman Toin opissa. Hietala kertoo tiensä TML:n riveihin alkaneen siitä, kun Sigmundt pyysi häntä mukaan kuoroon ja samana vuonna järjestettävälle Amerikan Laulajien Suomen-kiertueelle.

Tästä alkoi Hietalan pitkä ja monipuolinen panos Mieslaulajien toimintaan – sovittajana, johtajana, haitaristina ja säestäjänä. Hän teki runsaasti sovituksia tilanteen mukaan, kun täydellistä neljän äänialan kokoonpanoa ei enää aina ollut saatavilla:

”Mieskuoron kautta opin paljon sovittamisesta – muokkasin kappaleita äänten mukaan, ensin kolmelle ja myöhemmin kahdellekin äänelle, kun tenorien määrä väheni.”

Sigmundtin ja Hietalan panos ei rajoittunut vain Mieslaulajiin. Molemmat ovat olleet aktiivisia myös Toronton suomalaisen sekakuoron Vox Finlandiaen toiminnassa. Hietala johtaa Sigmundtin aloitteesta perustettua Voxia edelleen, ja Sigmundt on yksi sen pitkäaikaisista laulajista ja entinen johtaja.

Tämä rinnakkaisuus sekä myös muiden kuorojen kanssa toteutettu yhteistyö kuvastaa heidän sitoutumistaan koko kanadansuomalaiseen kuoroperinteeseen – ei vain yhden ryhmän kautta, vaan laajemmassa mittakaavassa.

Toronton Pelimannit, joka sai alkunsa Mieslaulajien tarpeesta saada säestystä, vakiintui juuri näiden vuosien aikana. ”Yhtye sai alkunsa triosta, jossa soittivat Anita Nutikka, Pertti Vesanen ja Tiffany Mustonen”, kertoi Hietala, joka myös soittaa Pelimannien riveissä haitaria.

Sigmundtin ja Hietalan työ kuorojen parissa on ollut ratkaisevaa suomalaisen musiikkielämän ylläpitämiselle Torontossa jo vuosikymmeniä, mutta kiitos kuuluu myös kaikille kuorossa vuosikymmenten saatossa laulaneille, heidän tukijoukoilleen sekä yleisölle. Mieslaulajien riveissä on vuosikymmenten saatossa nähty myös lauluinnostuksen siirtyvän isältä pojalle, mikä on tuonut toimintaan erityistä jatkuvuuden ja yhteisöllisyyden tunnetta.

Äänten hiljentyminen

Toronton Mieslaulajat päättivät yksimielisesti lopettaa toimintansa jäsenmäärän pienentymisen vuoksi kesällä 2025 pidetyssä kokouksessa ja lahjoittaa kuoron varat suomalaisyhteisölle.

Päätöstä oli valmisteltu ja keskusteltu jo ainakin vuoden ajan. Vuosikymmenten mittaan kuoron moniääninen sointi alkoi harveta – aluksi täysi neljän äänialan harmonia supistui kolmeen, sitten kahteen, ja lopulta jäljelle jäi vain yksiääninen sointi, joka kaikui vielä uskollisesti kuoron viimeisiin esiintymisiin saakka.

Kuoron tarina alkoi voimakkaana ja innostuneena ja se päättyi arvokkaasti hiljentyen – jättäen jälkeensä seitsemän vuosikymmenen mittaisen soinnin suomalaisessa yhteisöelämässä.

Paul Hietala muistaa erityisesti sen, mikä piti ryhmän koossa vielä viime vuosina: ”Miesten innokkuus laulamiseen piti tämän ryhmän käynnissä. Sitoutuminen oli ehdotonta. Muistan kokouksen, jossa minulta kysyttiin, suostuisinko jatkamaan kuoron johtajana, jotta Mieskuoro voisi jatkaa toimintaansa. Innokkuus oli yhä niin suurta, että lupasin ilman muuta. Niin kauan kuin laulajilla on intoa, on sitä minullakin. Oli erittäin palkitsevaa työskennellä heidän kanssaan, koska yhteistyö oli aina mutkatonta. Kaikki olivat sitoutuneet tekemään sen, mitä olimme suunnitelleet. Sellaisen ryhmän kanssa on hienoa tehdä työtä.”

Vaikka toiminta virallisesti päättyi, toivovat jäljellä olevat laulajat, että yhteinen musiikki jatkuu epävirallisemmissa merkeissä – esimerkiksi yhteislaulutuokioina Suomi-Kodilla ja muissa yhteisön tilaisuuksissa. Kuoron viimeinen virallinen esiintyminen toteutettiin Agricolan kirkon syyskauden avajaisten yhteydessä kahdeksan miehen voimin, jotka olivat: Paul Hietala, Martti Hyhkö, Hans Myrskog, Raimo Nutikka, John Pärssinen, Aulis Salonen, Pieter Sigmundt ja Kauko Viitahalme. Heidän esityksensä jäi pysyväksi muistoksi kuoron 70-vuotisessa historiassa.

Seuraavana päivänä pidettiin perustajajäsen Esko Laakson muistotilaisuus, jossa kuoro lauloi kappaleen Veli on poissa. Sama laulu kuultiin jo keväällä kuoron pitkäaikaisen laulajan Eric Nuppolan muistotilaisuudessa. Näin kuoron tarina kietoutui sen pitkäaikaisimpien jäsenten muiston ympärille – arvokkaana eleenä ja viimeisenä kunnianosoituksena. (Kuvassa: Mieslaulajat kuoron pitkäaikaisen jäsenen Eric Nuppolan muistotilaisuudessa 5.6.2025. Kuvassa myös pianisti Juha Tikkanen, oik.)

Hietala kiteyttää kuoron perinnön näin: ”Tämä on eittämättä yhden aikakauden päättymistä. Mieskuoroperinne näyttää olevan hiipumassa ja se on menetys, sillä se on ollut suomalaisyhteisön keskiössä siitä asti kun TML perustettiin vuonna 1956. Näin asiat vain näyttävät kulkevan, mutta koen silti, että kaikki tämä on ollut hyvin arvokasta.” Sigmundt puolestaan muistuttaa siitä, mikä teki mieskuorosta erityisen: ”Kaveruus on keskeinen asia ja yhteishenki. Sain suomalaisia tuttuja ja kavereita heti ensimmäisistä vuosista lähtien. Kuoro toi elämään valtavasti merkitystä.”

Toronton suomalaisyhteisölle Mieslaulajien perintö säilyy lauluna, ystävyytenä ja yhteishenkenä, jotka jatkavat elämäänsä muistoissa, tarinoissa ja yhteislauluhetkissä.