Sodassa syntyi syvä asevelihenki sotilaiden keskuudessa. Olivathan he usein saman pitäjän poikia, samoissa taisteluhaudoissa, teltoissa ja korsuissa, saman vihollisen edessä ja tähtäimessä. Veteraanisana oli tuolloin tuntematon. Sotilaat olivat rintamamiehiä.
Suomessa vuonna 1935 perustettu Suomen Vapaussodan Rintamamiehet -yhdistys sai uudet siivet Suomen sotien 1939–1945 jälkeen, jolloin Suomen Sotaveteraaniliiton Kanadan ensimmäinen Suomen Aseveljet Kanadassa – Montreal, perustettiin.
Myöhemmin Kanadan piiriin kuuluivat Toronto, Vancouver, Thunder Bay, Sault Ste. Marie, Sudbury ja Toronton Suomen-Pojat. Kanadan piirissä oli silloin yli 700 jäsentä.
Aseveljeydestä kehittyi pitkälle kantava liike. Kotiuduttua katsottiin tulevaisuuteen, jälleenrakennettiin ja usein aloitettiin alusta. Ikääntyessään veteraanien oli taas katsottava oman itsensä eteen ja ajateltava, miten selvitä vanhentuessa. Syntyi lepokotiliike. Haluttiin elää omien arvojensa alla, oman kielen, uskonnon ja ajatusmaailman ehdoilla.
Kaikki Kanadan ja jopa Floridankin lepokotiyhdistykset ovat veteraanien ja heidän puolisoidensa perustamia, rakentamia ja hallitsemia. Miesten ollessa viisi vuotta rintamalla, naisten oli huolehdittava lapsista, kodista ja perheestä. Oli siis selvää, että puolisot tulisivat heti myös mukaan lepokotihankkeisiin. Järjestettiin naistoimikuntia, otettiin osaa yhdistyksien hallintoon, sisustettiin uusia rakennuksia, kudottiin mattoja, neulottiin villaisia, leivottiin ja paistettiin, järjestettiin varainkeräyskampanjoita, kahvitettiin kaikki kokoukset.
Ei siis ihme, että Sudburyssa aseveljien naistoimikunnasta syntyi nykyinen Finlandiakylän naistoimikunta.
Veteraanitoiminta on aina ollut yhdessäolon iloa yhteenkuuluvuuden hengessä. Veteraanien lasten ja laajan tukijoukon, kannattajajäsenten tukemana järjestettiin kuukausikokouksia, piknikkejä, tansseja, seuroja ja syntymäpäiväkahveja.
Sudburyssa Maire Laurikaisen johtamana vuonna 2000 tarjottiin ensimmäistä kertaa Kanadassa veteraaneille ja puolisoille kuntoutusta Finlandiakylän tiloissa. Tämä mahdollisti myös piirin jäsenten osanoton.
Kuukausittainen veteraaniviihdetuokio kahden hanurin säestyksellä veti Finlandiakylän salin täpösen täyteen nauttimaan ikivihreästä musiikista ja lauluista.
Neljänkymmenenyhdeksän vuoden jälkeen suljemme aktiviteettikalenterimme. Mikä kunnia on ollut olla veteraaneja tukemassa! Vieläkin muistan äitini sanat – “Tule sinäkin mukaan!”
Kunnioittaen,
Reijo Viitala
