“It’s so quiet, what happened?” kysyi pastori Matti Kormano astuttuaan yleisön eteen avaamaan Agricola-kirkon Sydämeeni joulun teen -konserttia 13. joulukuuta. Kirkossa vallitsi hiljaisuus, josta heijastui yhteinen, jaettu odotus.
Odotus palkittiin monipuolisella konserttiohjelmistolla, joka kulki klassisesta musiikista perinteisiin ja uudempiin joululauluihin. Esiintyjinä kuultiin useita eri kokoonpanoja, joista yksi vaikuttavimmista oli kymmenhenkinen Canadian Sinfonietta Youth Orchestran (CSYO) nuorten muusikoiden ryhmä. Fagotilla täydennetty jousikokoonpano esitti useita klassisen musiikin teoksia keskittyneellä ja huolellisella otteella. Orkesterin taiteellinen johtaja Joyce Lai kertoi, että Agricolan kirkko toimii Canadian Sinfonietta Youth Orchestran vakituisena konserttipaikkana. Orkesteri konsertoi kirkossa noin viisi kertaa vuodessa. ”Akustiikka on täällä erinomainen”, Lai totesi.
Erityisen huikea oli 12-vuotiaan viulistin Ryan Jian sooloesitys Henry Farmerin teoksesta Hope Tells a Flattering Tale. Nuoren solistin soitto oli varmaa mutta rentoa ja kirvoitti yleisöltä seisaaltaan esitetyt suosionosoitukset ja bravo-huudot.
Konsertin ohjelma tarjosi myös laulusooloja ja yhteissoittoa eri tyylilajeissa. Matti Palonen tulkitsi kappaleen Let There Be Peace on Earth, ja Katelyn Myrskog kuultiin laulussa The Cat and the Mouse Carol. Tilaisuudessa lauloi myös erittäin toimiva trio, jossa esiintyivät Paul Hietala, Paul Valanne ja Pieter Sigmundt. Koskettimissa soitti tuttuun tapaan Juha Tikkanen, joka esiintyi lisäksi Palosen (kontrabasso) ja Pieter Sigmundtin (melodika) kanssa Agricola Jazz Combon jazz-triossa. Kirkkokuoro ja Vox Finlandiae toivat konserttiin kuorolaulun sävyjä, ja yhteislaulut kokosivat yleisön aktiiviseksi osaksi iltaa.
Konsertin päätteeksi laulettiin vielä yhdessä tuttuja joululauluja, minkä jälkeen väki siirtyi Agricolan alakertaan Naistoimikunnan valmistamalle jouluaterialle. Alakerrassa oli hetki aikaa jutella myös nuoren viuluvirtuoosin Ryan Jian ja hänen isänsä kanssa. Ryan kertoi soittaneensa viulua noin viisi–kuusi vuotta ja harjoittelevansa viulunsoittoa noin puolitoista tuntia joka päivä. “Se on tosi hauskaa ja rentouttavaa”, hän sanoo. “Tärkeintä on säännöllisyys. Jos harjoittelee vain kerran tai kaksi viikossa, ei oikeasti kehity. On parempi soittaa vähän joka päivä kuin paljon yhtenä päivänä.” Hänen sanoissaan oli jotain hyvin arkista ja samalla olennaista siitä, mistä tämänkaltaiset yhteiset konsertti-illat lopulta rakentuvat: harjoittelusta, jaetusta ajasta ja musiikin ilosta.
