Teksti ja kuvat: Minttu Leonard
Toronton alueen suomalaisyhteisö kokoontui sunnuntaina 1. maaliskuuta Agricolan kirkolle viettämään Perinnesunnuntaita ja Heimojuhlia. Tapahtuma kokosi paikalle noin 90 suomalaisen kulttuurin ystävää. Alun perin tilaisuus oli tarkoitus järjestää tuttuun tapaan tammikuun viimeisenä sunnuntaina, mutta se jouduttiin huonon sään vuoksi perumaan ja siirtämään myöhempään ajankohtaan yleisön toiveesta.
Perinnesunnuntai ja Heimojuhlat on perinteisesti ollut Pohjalaisten järjestämä tapahtuma. Yhdistyksen toiminnan päätyttyä tapahtuman järjestämisestä on vuodesta 2024 alkaen vastannut Agricolan kirkko, ja käytännön järjestelyissä oli tällä kertaa keskeisessä roolissa kirkon toimistosihteeri Maarit Tuomikoski.
Jumalanpalveluksessa perinnesunnuntai näkyi ohjelmassa: Agricolan kanteleensoittajat esiintyivät kansallispuvuissaan ja uskontunnustuksena laulettiin tietysti Pohjalainen uskontunnustus.
Jumalanpalveluksen jälkeen osallistujat siirtyivät kirkon alakertaan keväisillä tulppaaneilla koristeltujen pöytien ääreen. Tilaisuuden juontajana toimi Marjut Luoma-Uhlik, joka on ollut mukana juhlan ohjelmassa useampana vuonna.
“Heimojuhlissa on aina sellanen kiva tunnelma. Semmonen, niin kuin iso perhe olis koolla”, Luoma-Uhlik sanoi.
Kulttuuriperinteeseen kuuluu tietysti myös ruokakulttuuri. Tapahtumassa tarjottiin herkullista lohikeittoa, jota esimerkiksi Vantaa, Kokemäki ja Imatra pitävät pitäjäruokanaan, tiesi Luoma-Uhlik kertoa. Kirkon keittiön vapaaehtoiset olivat nähneet vaivaa ja tehneet keiton lisäksi Riitta Teinin johdolla kasvissyöjille mehevää kaalilaatikkoa, jolla on myös pitkät juuret suomalaisessa ruokaperinteessä. Jälkiruoaksi nautittiin pannukakkua, joka tunnetaan eri puolilla Suomea, mutta erityisesti Pohjanmaalla kropsuna tai ropsuna. Kahvin kyytipojaksi oli tarjolla pullaa ja kuivakakkua.
Pitkän linjan osallistuja Seija Hakomäki on ollut mukana juhlissa vuosien ajan, toisinaan myös keittiötöissä. Hän on kotoisin Längelmäeltä ja kuvailee itseään hitaaksi hämäläiseksi.
“Kyllä sen aina muistaa, mistä on lähtöisin. Ei se mene pois. Niin kauan kun elää, sen muistaa”, Hakomäki sanoi, kun puhe kääntyi kotimaan kaipuuseen.
Hän muistaa alkuvuosien koti-ikävän hyvin. “Ikävä oli hurja, sen minä muistan”, hän kertoi. Hakomäki tuli 21-vuotiaana yksin Kanadaan vuonna 1959 ja kuvailee olleensa silloin “puhumaton ja ammattitaidoton”. Lähtemisen taustalla oli kuitenkin myös halu nähdä maailmaa. “Ehkä seikkailu”, hän totesi.
Soppajonossa olivat muun muassa Sinikka Berglund-Yates, hänen puolisonsa Norman Yates sekä heidän ystävänsä Allan Beaton. He osallistuivat tapahtumaan toista kertaa, ja nyt heidän osallistumisella oli myös erityinen syy: Beatonin anoppi Lea Katajamäki oli yksi päivän esiintyjistä.
“Tällainen tapahtuma tuo paljon muistoja Suomesta”, Berglund-Yates sanoi ja ihaili myös kansallispukuja, joita useilla osallistujilla oli yllään.
Berglund-Yates muutti Kanadaan vuonna 1971. Hän sanoi, ettei kaipaa Suomeen pysyvästi asumaan, mutta vierailee siellä mielellään eri vuodenaikoina. Tällaiset tapahtumat tuovat hänen mukaansa mieleen suomalaiset tavat ja perinteet.
Kansallispuvut olivatkin näkyvä osa juhlaa. Meeri Fabritius-Väänänen oli pukeutunut Inkerinmaalta peräisin olevaan Tuuterin pukuun. Hän kertoi tulleensa tapahtumaan samalla juhlistamaan edellisen päivän Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivää ja saadakseen käyttää pukuaan.
Fabritius-Väänänen hankki puvun osittain valmiina Aili Korkalta ja teki siihen kuuluvat helmikoristeet itse.
Hänen puolisonsa Oscar Buss kertoi pariskunnan osallistuvan usein kanadansuomalaisten tapahtumiin. Eräästä sellaisesta sai alkunsa myös heidän yhteinen tarinansa, sillä he tapasivat toisensa aikoinaan Karavaani-juhlilla, missä he tanssivat yhdessä koko illan.
Heimojuhlien ohjelmaan kuului perinteiseen tapaan yhteislaulua, lausuntaa ja pelimannimusiikkia. Aino Koski lausui otteita Kalevalasta, mikä sopi hyvin yhteen eilisen liputuspäivän teeman kanssa.
Lauluesityksen toi juhlaan Vox Finlandiae Trio, joka esitti Pieter Sigmundtin säveltämän kappaleen Kotimaan kaipuu. Sävel on sama kuin tunnetummassa laulussa Kotimaan joulu.
Yleisö sai kuulla myös pohjalaisella murteella esitetyn humoristisen Vaasan Jaakkoo -pakinan Kyröön emännästä. Sen esitti Lea Katajamäki, joka täyttää huhtikuussa 97 vuotta. Katajamäki kertoi vähän jännittäneensä esiintymistä, sillä hän oli ollut viime aikoina hieman kipeänä. Esiintyminen sujui kuitenkin hyvin, ja tarina ronskista pohjalaisemännästä sekä Vaasan pankissa epäillyistä seteleistä herätti yleisössä hilpeyttä.
Tilaisuuden ohjelman päätti Toronton Pelimannit -orkesteri esittämällä kappaleen Kaipaus (tunnetaan myös nimellä Tosca-valssi) sekä sottiisisikermän.
Tilaisuuden tunnelma oli lämmin ja juhla sai paljon kiitosta osallistujilta.
Yksi osallistujista, Helvi Hyttinen, kertoi osallistuneensa Perinnesunnuntain viettoon jo yhdeksän vuoden ajan.
“Erittäin hieno kaikin puolisesti”, hän kuvaili juhlaa.
Juontajana toiminut Marjut Luoma-Uhlik sanoi Heimojuhlien merkitsevän hänelle ennen kaikkea mahdollisuutta tavata suomalaisyhteisöä.
“Heimojuhlat on juuri sitä, että tullaan suomalaisyhteisön kanssa viettämään muutama tunti ainakin kerran vuodessa”, hän sanoi.
Suomen kieli on hänelle tärkeä osa tätä yhteyttä.
“Koska mä en sitä kotielämässä voi puhua enkä töissä, niin harvoja tilaisuuksia sitten on, missä sitä saa käyttää.”
Vaikka elämä on asettunut Kanadaan, suomalaisuus näkyy hänen arjessaan monella tavalla.
“No ei sillä tavalla, että olisi kotimaan kaipuuta. Elämä on täällä, mutta minä tuon sen kotimaan tänne – niin kuin monet muutkin”, hän sanoi ja mainitsi suomalaiset tekstiilit, astiat, ruoan ja kirjat osaksi kotiaan. Hän kertoi myös opetelleensa miehensä kanssa leipomaan suomalaisia korvapuusteja.
Heimojuhlat muistuttavat siitä, ettei perinne säily itsestään. Se elää, kun ihmiset kokoontuvat yhteen laulamaan, kuuntelemaan tarinoita ja musiikkia, puhumaan suomea ja jakamaan yhteisen aterian.
