Ensimmäisessä osassa (6.8.2025) Kanadan Sanomien juttusarjassa Aallon arkkitehtuurista vierailimme arkkitehdin kodissa ja työhuoneessa Helsingissä.
Nyt matka vie itärajan tuntumaan Imatralle, missä Kolmen Ristin kirkko kohoaa mäntyjen keskeltä – arvoituksellisena ja hiljaisena.
Lumen alla
Huhtikuinen iltapäivä vuonna 2025 Suomen itärajalla, Imatralla, on viileä ja pilvinen. Kevyesti lumen peittämä mäntymetsä ympäröi valkoista, veistoksellista kirkkoa, joka on yhtä aikaa rakennus ja taideteos.
Hiljattain restauroitu kuparikatto heijastaa pilvien läpi kuultavaa valoa tummien puunrunkojen ja valkean lumen välistä.
Vuonna 1958 valmistunut Kolmen Ristin kirkko, Alvar Aallon käsialaa, on ollut suljettuna vuodesta 2020 kosteusvaurioiden vuoksi. Kanadan Sanomat oli sopinut vierailusta Imatran seurakunnan kiinteistöpäällikön Virpi Monton kanssa, joka odotti kirkon ovella ja kutsui sisään – paikkaan, jossa arkkitehtuuri ja hiljaisuus käyvät omaa keskusteluaan.
Osa Aalto-kokonaisuutta
Kolmen Ristin kirkko, josta käytetään myös nimeä Vuoksenniskan kirkko, kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon esitettyyn Aalto Works -kokonaisuuteen. Ehdotus kattaa 13 Aallon kohdetta Suomessa, mukaan lukien Aallon kodin ja ateljeen Helsingissä.
Tämä kirkko on Aallon kirkoista omaperäisin – ja ainoa, jonka tontin Aalto sai itse valita. Hän sijoitti sen harkitusti mäntymetsään Imatran keskustan ulkopuolelle, rauhaan ja hiljaisuuteen.
Kolmen salin kirkko
Sisään astuttaessa katse nousee väistämättä ylöspäin. Kolme erikorkuista, aaltoilevaa kattokaarta seuraavat salijakoa. Kolme tilaa, kolme kattolinjaa – ja kolme ristiä alttarilla – kolminaisuuden ajatus on läsnä kaikkialla, mutta hienovaraisesti.
Alttarisali (A-Sali) on kirkkorakennuksen sydän. Kolme valkoista ristiä muodostaa alttarin vaatimatoman, mutta voimakkaan keskipisteen. Jumalanpalveluksen aikaan kattoikkunoista tuleva valo heijastaa ristien varjot seinälle – Aallon suunnittelema “sanaton saarna”.
Penkit on asetettu vinosti alttaria kohti. B-sali aukeaa A-salin taakse ja B-salin takana on C-sali. Arkikäytössä ne toimivat seurakuntasaleina, mutta siirrettävien väliseinien avulla koko rakennus muuttuu yhdeksi suureksi jumalanpalvelustilaksi, johon mahtuu jopa 800 ihmistä. Tila on samaan aikaan intiimi ja joustava.
Aalto ei halunnut erillistä seurakuntataloa, vaan kirkon, joka voisi elää seurakunnan mukana.
Kaikki kalusteet ja valaisimet ovat Aallon toimiston suunnittelemia. Materiaalivalinnat ovat harkittuja ja vaatimattomia: lattian käsintehdyt tiililaatat, vaaleat rapatut seinät ja puiset penkit luovat rauhallisen ja lämpimän kokonaisuuden. Aallon tapaan materiaali ei korosta itseään, vaan palvelee tilan muotoa ja valoa. Valo kulkee kattoikkunoista ja sivuikkunoista sisään epäsuorasti, hajoaa kaarien ja pintojen kautta ja laskeutuu hiljalleen penkeille.
Rakennus, joka oli aikaansa edellä
Muunneltavuus oli poikkeuksellista 1950-luvun kirkkorakentamisessa. Siirrettävät seinät, useat sisäänkäynnit ja epäsymmetrinen salijako ennakoivat modernia monitoimitilarakentamista. Tila mukautui sekä pieniin tilaisuuksiin että suuriin juhliin. Kirkko ei ollut aikanaan vain arkkitehtoninen poikkeus, vaan myös rakenteellinen erikoisuus.
Kun kirkko valmistui vuonna 1958, tällaisia muotoja ei oltu betonista juuri tehty. ”Ei ihan vielä tiedetty, miten tällaiset rakenteet tulevat käyttäytymään”, Monto toteaa ja katsoo kaartuvaan kattoon.
Hän on ollut seurakunnan kiinteistöpäällikkönä vuoden 2024 tammikuusta lähtien ja kirkon restaurointihanke oli nimenomaan se, mikä houkutteli Monton hakemaan virkaa.
”Näin arvokkaan kohteen kunnostuksessa [mukana] oleminen on kyllä sellainen kerran elämässä -kokemus”, Monto sanoo.
Kosteusvauriot eivät johtuneet Aallon suunnittelusta, vaan 1950-luvun rakennusteknisistä ratkaisuista ja puutteista valvonnassa. Ullakkotilasta puuttui alkuperäinen tuuletus, ja holvin alapuolelle kertynyt kosteus jäi loukkuun vuosikymmeniksi. Nämä virheet on nyt korjattu.
Ulkovaipan laaja kunnostus valmistui hiljattain: katto ja sen alapuolinen ullakkotila uusittiin, rakennus rapattiin ja maalattiin, ja ilmanvaihtotekniikka parannettiin. ”Ulkorakenteet ovat nyt kunnossa. Niiden pitäisi kestää ainakin seuraavat viisikymmentä vuotta,” Monto sanoo.
Työ jatkuu sisätiloissa. Tavoitteena on, että modernin arkkitehtuurin merkkiteos säilyy tuleville sukupolville – ja palvelee jälleen seurakuntaa niin kuin alun perin oli tarkoitus.
Maanalainen krypta
”Haluatko käydä kryptassa?”, kysyy Monto yhtäkkiä ja johdattaa ulos johtavalle sivuovelle. Kirkon kryptaan kuljetaan ulkokautta. Loiva, kaartuva luiska vie maan alle rakennettuun tilaan kirkon alle.
Monissa sen ajan kirkoissa kryptaa käytettiin vainajien säilytykseen ennen hautausta ja niissä oli tilat myös ruumiinavauksia varten. Kolmen Ristin kirkon krypta on suunniteltu kämmenen muotoiseksi ja siellä on neljä vainajien säilytystilaa (sormet) sekä obduktio- eli ruumiinavaustila (peukalo). Vainajat saivat odottaa hautausta ”Herran kämmenellä”, kuten Aallon kerrotaan kuvailleen.
Kellarikerroksen seinässä on suuri aukko, josta näkee A-salin lattian alapohjaan. Monto kertoo sen olleen ennen täynnä litimärkää hiekkaa. Märkä maa-aines on nyt poistettu ja tilaa tuuletetaan, jotta rakenteet voidaan korjata turvallisesti.
”Joudumme purkamaan ainakin B- ja C-salin lattiat ja ehkä myös A-salin – mikä on massiivinen työ”, Monto sanoo.
”Lattialaatat jäykistävät betonikaaret. Kun laatat poistetaan, anturat täytyy tukea ja vahvistaa, etteivät kaaret lähde leviämään. Kyseessä on varsin tarkka ja taitoa vaativa operaatio.”
Liikkuvat seinät ja elävä tila
Kirkkokierros jatkuu maan päällä. Monto johdattaa läpi kirkkosalien ja huomio kiinnittyy kauniisiin ikkunoihin. Kirkossa on yhteensä 103 ikkunaa, joista vain kaksi on keskenään samanlaisia. Valo pääsee sisään useista suunnista, eri korkeuksilta ja eri kulmista vahvistaen rakennuksen muotoa ja tilajakoa.
”Kaikki ikkunat on nyt kunnostettu, mikä tehtiin C-salissa, missä ne alun perin valmistettiinkin”, Monto kertoo ja osoittaa sitten kohtaa, jossa on ollut lasimaalaus. Se on parhaillaan konservoitavana. Työn tekee lahjoituksena seurakunnalle lasimaalausten konservointiin erikoistunut Marjut Kalin, jonka rippikirkko Kolmen Ristin kirkko on.
”Minusta se on erittäin hieno lahja, kun ajatellaan, että kyseessä on tällainen taiteilija ja käsityöläinen, joka lahjoittaa omaa työpanostaan merkittävän määrän,” Monto sanoo.
Monto kertoo myös seinämekanismista, jota A-, B- ja C-tilojen välissä on siirtokäytetty usein.
”C-salissa saatettiin pelata lentopalloa samaan aikaan kun muualla kirkossa oli muuta toimintaa – äänieristys oli kuulemma todella hyvä.”
Monto näyttää lattialle riveihin asetettuja tiiliä, joita on kokeeksi irrotettu C-salin lattiasta. Koepurku osoitti, etteivät käsintehdyt tiilet irtoa ehjinä.
”Yritämme selvittää, mistä saisimme vastaavia käsintehtyjä laattoja.”
Tilat arkeen ja yhteisölle
Kirkon alakerrassa sijaitsevat seurakunnan kokoontumistilat. Tilaan kuuluu pitkä, kapea ruokailualue sekä keittiö, jossa suuri kiinteärakenteinen keittopata on säilynyt alkuperäisenä.
Pata kertoo ajasta, jolloin tilassa järjestettiin yhteisöruokailuja ja kerhotoimintaa – kirkko suunniteltiin palvelemaan seurakunnan arkea, ei vain jumalanpalveluksia.
Yläkerrassa on sakasti ja kokoontumistila, jota on aikanaan käytetty pienryhmien toimintaan. Rakennuskokonaisuuteen kuuluu myös erillinen pappilarakennus, joka sekin odottaa remonttia.
Metsäkappeli ja Karjalan kaiku
Kolmen Ristin kirkko seisoo mäntymetsän keskellä, erillään Imatran kaupallisesta keskustasta. Paikka ei ole sattuma: Aalto valitsi tontin itse ja toivoi, ettei ympäröiviä puita kaadettaisi tarpeettomasti – tavoite oli, että rakennus jäisi metsän suojaan metsäkappeliksi.
Filosofian tohtori, arkkitehti Sofia Singlerin mukaan valinta liittyy myös Imatran historiaan. Kaupunkiin asettui jatkosodan jälkeen suuri määrä Karjalasta evakuoituja perheitä, ja metsä oli heille paitsi maisema myös kulttuurinen symboli. Metsä ympäröi kirkkoa samaan tapaan kuin karjalaiset puukirkot sulautuivat aikoinaan luontoon.
Rakennusvaiheessa alueella riehui myrsky, joka kaatoi osan puista, vaikka tavoitteena oli säilyttää männikkö mahdollisimman ehjänä. Lopputuloksena pihapiiri avautuu valoon ja metsään yhtä aikaa – kirkko seisoo puiden keskellä, mutta ei niiden sisään kätkeytyen.
Aalto suunnitteli kirkon paikkaan, jossa hengellinen tila ei sulautuisi arkiseen ympäristöön: metsä luo rakennukselle hiljaisen kehyksen, oman rauhan.
Tulevaisuus auki – mutta rakenteet turvassa
Ulkovaipan remontti valmistui, mutta se ylitti budjetin useilla sadoilla tuhansilla euroilla. Seurakunta on hakenut tukea Kirkkohallitukselta; omaa rahoitusta on jonkin verran, mutta Monton mukaan 1,5 miljoonaa euroa puuttuu.
Se on suuri summa pienelle seurakunnalle. Kirkkoa ei voi avata käyttöön ennen sisätilojen remonttia.
”Tätä pidetään Aallon arkkitehtuurin helmenä”, Monto sanoo ja kiittelee seurakuntaa hyvistä päätöksistä siinä mielessä, että rakennus on päätetty kunnostaa ainakin niin, että se säilyy. ”Jos ulkovaipan kunnostustöissä olisi jääty odottamaan, niin 10 vuoden päästä tilanne olisi ollut jo katastrofaalinen.”
Sisätilojen suunnittelutyö jatkuu, mutta toteutuksen aikataulu riippuu rahoituksesta. Tavoitteena on, että modernin arkkitehtuurin merkkiteos säilyy tuleville sukupolville – ja palvelee jälleen seurakuntaa niin kuin alun perin oli tarkoitus.
Kolmen Ristin kirkko pysyy toistaiseksi suljettuna. ”Tilanne on ikävä, mutta emme voi ottaa enempää lainaa entisen lisäksi. Onneksi vaurioitumisen eteneminen on nyt estetty,” Monto sanoo.
Kunnes rahoitusta saadaan, seisoo Kolmen Ristin kirkko hiljaa mäntyjen keskellä odottamassa seuraavaa vaihetta – ja seuraavia käyttäjiään.
