Erkki Ikävalkon piirongin päällä Suomi-Kodin hoivaosastolla on vanhoja valokuvia. Yhdessä niistä sisarukset Martti, Erkki ja Anna-Liisa ovat lapsina Antreassa Karjalan kannaksella, ennen kuin sota vei perheen evakkotielle.
Kun Erkiltä kysyy, mitä Karjala hänelle nykyään merkitsee, vastaus tulee hiljaa:
”Ei se kyllä mene mielestä pois”, hän sanoo liikuttuneena. ”Melkein päivittäin tulee joitain asioita synnyinseuduilta mieleen vieläkin. Mä muistan ne maisemat ja järven rannat ja kaikki.”
Äskettäin 90-vuotisjuhliaan viettänyt Erkki syntyi 27. toukokuuta 1936 Antrean kunnan Ikävalkolan kylässä maanviljelijäperheeseen.
Erkki oli noin neljän vuoden ikäinen, kun perhe joutui ensimmäisen kerran lähtemään evakkoon Iittalaan.
Jatkosodan aikana Suomi valtasi menetettyjä alueita takaisin, ja karjalaisille annettiin lupa palata kotiseuduilleen. Erkin perhe palasi Antreaan, mutta koti oli tuhoutunut.
”Poltetusta kotitalosta oli jäljellä vain savupiiput”, Erkki kertoo.
Perhe asui ensin koululla ja rakensi sitten Erkin sedän keskeneräisen talon kodikseen. Erkki aloitti kansakoulun, mutta ehti käydä sitä vain muutaman viikon. Hänen mieleensä on jäänyt opettajan ilmoitus siitä, että koulu loppuu ja edessä on uusi lähtö.
”Se oli pari päivää ennen juhannusta, kun me jouduttiin lähtemään.”
Kesällä 1944 Neuvostoliiton suurhyökkäys ajoi karjalaiset jälleen evakkoon. Vuoksen ylittävä rautatiesilta oli pommitettu, joten Viipurista tulevien matkustajien oli ylitettävä joki väliaikaista kävelysiltaa pitkin ja jatkettava matkaa Antrean asemalta toisella junalla.
Erkki lähti Antreasta mummunsa sekä sisartensa Anna-Liisan ja Terttu Kaarinan kanssa junalla Niinisalon kasarmialueelle. Äiti Alina ja Martti-veli tulivat myöhemmin perässä Taru-hevosen vetämillä kärryillä. Syksyllä isä Johannes vapautettiin armeijan palveluksesta ja perhe muutti Lopelle.
Kaikki rakennettiin uudelleen
Sodan jälkeen Erkin isä sai viljeltäväkseen pappilan maista lohkaistun maa-alueen. Ensimmäisen sadon vei kuitenkin syyshalla.
”Tämä oli isälle ensimmäinen kerta, kun näin kävi, sillä Karjalassa ei koskaan käynyt halla heidän mailla”, Erkki muistelee.
Sadon menetys sai Johanneksen etsimään perheelle paremman tilan. Sellainen löytyi Hausjärveltä, jossa Karan kartanon isäntä myi maitaan. Peltoa oli valmiina, mutta rakennukset piti tehdä itse.
Sodan jälkeisessä Suomessa tarvikkeista oli pulaa. Naulat käytettiin moneen kertaan, ja navetan tiiletkin perhe valmisti itse. Erkki osallistui maatilan töihin ja kävi myöhemmin vuoden mittaisen maamieskoulun.
Työ, perhe ja uusi alku
Maatilan töistä Erkki siirtyi myöhemmin huoltomieheksi TB:n huoltoasemalle. Ensimmäisestä avioliitosta syntyi tytär Saija Maarit. Avioliitto päättyi eroon, mutta yhteys tyttäreen säilyi.
Eron jälkeen Erkki sai töitä tukkuliike Keskolta Riihimäeltä. Eräs toimitus vei hänet Riihimäen sotilaskodin keittiöön, jossa työskenteli Elma Pitkänen.
Heidän yhteinen tarinansa alkoi Punaisessa Talossa järjestetyissä tansseissa. Rautatieläisten vanha seuratalo toimii edelleen juhla- ja kokoustilana.
”Minä menin sinne ja huomasin, että tuossahan on aika mukavan näkönen tyttö toi Elma”, Erkki muistelee naurahtaen ja jatkaa: ”Kysyin, missä me ollaan ennen nähty?”
Tanssien päätteeksi Erkki saattoi Elman kotiin, ja pari vuotta myöhemmin he menivät naimisiin.
Erkki ja Elma halusivat oman kodin. Valtion matalakorkoisen lainan turvin he rakensivat talon Erkin isältä saadulle tontille Hausjärvelle. Keväällä aloitettu rakennustyö valmistui syksyksi.
Kun Erkki ajoi muuttokuormaa uuden talon pihaan, hän sanoi Elmalle, ettei heidän tarvitsisi enää koskaan muuttaa.
Noin kolme vuotta myöhemmin he lähtivät Kanadaan.
Kirvesmiehenä Kanadassa
Erkki ja Elma lähtivät Kanadaan vuonna 1968. Uudet kokemukset houkuttelivat, ja Kanadassa asui jo Elman kuusi veljeä. Tarkoitus oli viipyä vain jonkin aikaa.
”Nyt on mennyt jo 58 vuotta”, Erkki nauraa.
He lensivät Montrealin ja Toronton kautta Pohjois-Ontarioon ja asettuivat Timminsin lähellä sijaitsevaan South Porcupineen. Siellä asui viisi Elman veljistä, joilla oli yhteinen yritys. Ensimmäisen vuoden Erkki kuori paperipuuta ja kuljetti puutavaraa radan varteen veljesten yrityksessä.
Sen jälkeen Erkki sai paikan Texas Gulf -kaivosyhtiön rakennuspuolelta, ja kirvesmiehen työstä tuli hänen pitkäaikainen ammattinsa Kanadassa. Englantia hän oppi lyhyellä kielikurssilla ja työssä. Erkki kertoo, että suurin osa rakennustyömaiden työntekijöistä oli maahanmuuttajia ja yhteinen kieli löytyi tekemisen kautta.
Vähitellen väliaikaiseksi tarkoitettu muutto vakiintui pysyväksi elämäksi Kanadassa. Kun Erkki ja Elma palasivat viisi vuotta myöhemmin ensimmäiselle Suomen-lomalleen, he myivät Hausjärvelle rakentamansa talon.
Yksi Elman veljistä asui St. Catharinesissa, jossa Erkki ja Elma vierailivat kesälomillaan. Eräällä matkalla Erkki päätti ajaa Sault Ste. Marien kautta liittyäkseen kirvesmiesten ammattiliittoon.
Liittoon pääseminen oli Erkille tärkeä käänne, sillä jäsenyys avasi mahdollisuuden paremmin palkattuihin kirvesmiehen töihin. Erkki näyttää ammattiliitolta saamaansa kunniajäsenkorttia, joka myönnettiin hänelle 50 vuoden yhtäjaksoisesta jäsenyydestä.
Erkki ja Elma ostivat myöhemmin talon St. Catharinesista. Sinne asetuttuaan Erkki jätti Texas Gulf -kaivosyhtiön ja jatkoi kirvesmiehen töitä ammattiliiton kautta. Elma työskenteli läheisen lukion iltasiivoojana.
Kun rakennustyöt seudulla myöhemmin vähenivät, pariskunta muutti vuonna 1985 Toronton alueelle ja osti talon Richmond Hillistä. Erkki jatkoi kirvesmiehenä eläkkeelle jäämiseensä asti.
Usko tuli osaksi yhteistä elämää
Erkki ja Elma viettivät vuosien mittaan useita lomia Floridan Lake Worthissa, jossa heillä oli ensin osake yhdessä Elman veljen Raimon kanssa ja myöhemmin oma osake. Lake Worthiin liittyy myös yksi Erkin elämän tärkeimmistä hengellisistä käännekohdista.
Elma oli tullut uskoon jo muutamaa vuotta aiemmin St. Catharinesissa pidettyjen kotikokousten kautta. Erkin kohdalla ratkaiseva hetki tuli Floridassa. Haastattelua varten hän etsi esiin Elman muistiinpanot, joihin tämä oli kirjoittanut: ”Erkki tuli uskoon joulukuussa 1980.”
Pastori Pentti Leppänen, joka oli Elman perheelle tuttu jo Suomesta, vaikutti osaltaan Erkin ratkaisuun. ”Hän johdatteli minut uskon tielle”, Erkki sanoo. Toukokuussa 1981 Erkki ja Elma menivät yhdessä uskovien kasteelle ja liittyivät Toronton Saalem -seurakuntaan.
Tuoreena uskovana Erkki luki Raamatun kannesta kanteen. Uskoontulo näkyi myös hänen elämässään. ”Kaljakorit jäivät kauppaan sen jälkeen”, Erkki sanoo. Raamattu on yhä hänen pöydällään, ja viime aikoina hän on lukenut erityisesti psalmeja.
Erkille tärkeitä ovat myös Suomi-Kodilla järjestettävät viikoittaiset hartaushetket, joita Saalemin ja Agricolan pastorit käyvät pitämässä. ”Kyllä mä sanon, että nyt kun asun täällä hoivakodissa, niin ei täällä kyllä ilman Jeesusta pärjäisi päivääkään”, hän sanoo painokkaasti.
Seurakunnasta tuli Erkille ja Elmalle tärkeä yhteisö, jossa syntyi myös pitkäaikaisia ystävyyssuhteita. Yksi näistä ystävistä, Ismo Nakkila, asuu nykyään Erkin seinänaapurina hoivaosastolla.
Elämä jatkuu Suomi-Kodilla
Erkki ja Elma muuttivat aikanaan Suomi-Kodille, jossa he asuivat kahdeksan vuotta tilavassa kulmahuoneistossa kuudennessa kerroksessa. Myöhemmin Elman terveys heikkeni, ja hän halusi siirtyä hoivaosastolle. Erkki jäi asumaan heidän asuntoonsa.
Vuonna 2020 Erkki kaatui ja mursi lonkkansa. Sairaala- ja kuntoutusjakson jälkeen hän päätti luopua asunnosta ja muutti Elman luo hoivaosastolle. Elettiin pandemian ensimmäistä vuotta, joka oli muuttanut kaikkien arkea, erityisesti hoivaosastoilla.
Yhteinen aika Suomi-Kodin seitsemännessä kerroksessa jäi lyhyeksi, sillä Elma nukkui pois 7. joulukuuta 2020. Hän ja Erkki olivat ehtineet olla naimisissa 52 vuotta.
Erkki kiittelee hoivaosaston kuntouttavaa liikunnanohjausta ja erityisesti hoitajaa, joka sinnikkäästi tuki häntä toimintakyvyn palauttamisessa. Kuntoutuminen lonkkamurtumasta sujui hyvin, ja Erkki on nyt asunut hoivaosastolla kuudetta vuotta.
Yhteys Suomessa asuvaan Saija-tyttäreen on säilynyt läheisenä. Viime huhtikuussa Saija vieraili isänsä luona, ja he viettivät paljon aikaa keskustellen ja vanhoja valokuvia katsellen. Saijalla on kolme poikaa, Linus, Alex ja Totti. Linus ja hänen puolisonsa saivat hiljattain tyttären, Ebban. Samalla Erkistä tuli isoisoisä.
Erkki kertoo olevansa nyt sukunsa vanhin mies. Tietokoneen ruudulta hän näyttää ylpeänä suvun nuorimman, pienen Ebban kuvaa.
90-vuotispäivä tuntui Erkistä suurelta merkkipaalulta. ”En minä olisi voinut kuvitellakaan, että elän näin vanhaksi”, hän sanoo.
