Teija Muirin pitkä ura Suomen suurlähetystössä Ottawassa sai viime joulukuussa arvokkaan tunnustuksen, kun tasavallan presidentti Alexander Stubb myönsi hänelle Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ansioristin. Tunnustus merkitsi Muirille paljon.
”Tärkeä huomionosoitus pitkäaikaisesta urasta lämmittää sydäntä ja mieltä. Mukava tunne siitä, että työlläni on ollut merkitystä”, Muir sanoo.
Muir työskentelee suurlähettilään assistenttina Suomen suurlähetystössä Ottawassa. Hän asuu Barrhavenissa, Ottawan esikaupunkialueella, ja on kahden aikuisen lapsen äiti. Muir on kotoisin Kemistä. Ennen muuttoaan Kanadaan hän asui yhdeksän vuotta Helsingissä ja työskenteli viisi vuotta Yhdysvaltain Helsingin-suurlähetystössä. Hän muutti Ottawaan vuonna 1994 avioiduttuaan kanadalaisen miehen kanssa.
Muirin tie Suomen suurlähetystöön Ottawassa kulki kiinnostavan sattuman kautta. Hänen äitinsä täti, joka asui Thunder Bayssa, huomasi aikoinaan lehti-ilmoituksen avoimesta työpaikasta suurlähetystössä ja kehotti häntä hakemaan. Muir itse arvioi, että ilmoitus oli saattanut olla silloisessa Vapaa Sana -lehdessä. Hän tuli valituksi tehtävään vuonna 1995, mutta joutui luopumaan paikasta pian, kun hänen miehensä sai siirron Montrealiin vain kaksi viikkoa palkkauksen jälkeen. Montrealissa heille syntyi poika Daniel. Perheen tytär Denya syntyi heidän palattua Ottawaan. Nykyisessä tehtävässään Muir aloitti vuonna 2004, kun hänet palkattiin ”kokeilemaan” suurlähettilään assistentin tehtävää.
”Työ on hyvin intensiivistä, vaihtelevaa ja mielenkiintoista – ei ole kahta samanlaista päivää”, Muir kuvaa työtään.
Pitkän uran varrelle on mahtunut myös hetkiä, jotka ovat jääneet erityisesti mieleen. Muir mainitsee tuolloisen ulkoministeri Stubbin vierailun vuonna 2010 sekä presidentti Sauli Niinistön valtiovierailun vuonna 2014. Niinistön vierailulta mieleen jäi myös se, että mukana oli jääkiekkoilija Saku Koivu.
Suurlähetystön lisäksi yhteisön hyväksi
Ansioristi ei kuitenkaan kerro vain työvuosista suurlähetystössä. Muir on ollut pitkään mukana myös Ottawan Suomalaisessa Koulussa eli OSKUssa. Hän oli koulussa opettajana ja rehtorina vuosina 1999–2012. OSKU on osa Ottawa-Carleton District School Boardin kansainvälisten kielten ohjelmaa, ja koulu toimii edelleen.
”Meillä on paljon mukavia muistoja esimerkiksi vappu- ja joulujuhlista”, Muir sanoo. Hänen omat lapsensa olivat myös koulun oppilaita, ja suomalaisuus oli luonteva osa perheen arkea.
Muir oli mukana myös paikallisen kirkkoyhteisön suomalaistapahtumissa. Hän järjesti muun muassa pikkuenkeleiksi puettuja lapsia esiintymään Suomi-kirkon joulujumalanpalveluksissa ja keräämään kolehtia. Hän oli mukana myös Nordic Societyn Lucia-kuorossa, jossa lauloi myös hänen tyttärensä.
Suomen kieli on perintö ja voimavara
Kielen ja kulttuurin säilyttäminen on Muirille henkilökohtaisesti tärkeää. Hänelle kyse on sydämenasiasta, mutta myös käytännöllisestä asiasta, jolla on merkitystä seuraavalle sukupolvelle.
”Äidinkielen ja kulttuurin säilyttäminen on minulle tärkeä sydämenasia. Haluan, että lapseni tuntevat suomalaiset sukujuurensa ja voivat kommunikoida esimerkiksi Suomessa asuvien sukulaistemme kanssa”, Muir sanoo. Lasten ensimmäiset yhdeksän vuotta hän oli heidän kanssaan kotona, ja puhui heidän kanssaan vain suomea. Suomalaiset laulutkin kuuluivat arkeen.
Muirin mukaan suomen kieli ja kaksoiskansalaisuus avaavat hänen lapsilleen mahdollisuuksia esimerkiksi työskentelyyn Euroopassa. Hän sanoo lasten olevan ylpeitä suomalaisuudestaan ja haluavan kertoa juuristaan myös ystävilleen ja puolisoilleen.
Perinteet elävät perheessä
Yhteys Suomessa asuvaan äitiin ja Ruotsissa asuvaan siskoon on pysynyt tiiviinä, ja Suomessa vieraillaan aina kun mahdollista. Koska Muir on kotoisin Pohjois-Suomesta, myös Rovaniemi ja joulupukin paja ovat perheelle tuttuja.
Suomalaisuus näkyy Muirin perheessä myös ruokapöydässä. Vappuna pidetään kiinni perinteistä ja syödään munkkeja. Joulupöytään valmistetaan suomalaiset jouluruoat, ja jouluaattona avataan yhdessä Suomesta ja Ruotsista saapuneet lahjat.
Erityisen mielellään Muir leipoo pullaa. Hän on opettanut pullan leipomisen myös lapsilleen, ja pulla on ollut suosittua paitsi omassa perheessä myös hänen ex-miehensä perheen, naapureiden ja ystävien keskuudessa.
Ennen suurlähetystössä aloittamistaan Ottawan suomalaisyhteisö oli Muirille tärkeä tukiverkko. Sen kautta hän pääsi mukaan OSKUun ja tutustui moniin ihmisiin, joista on tullut pitkäaikaisia ystäviä. Samalla yhteisö auttoi pitämään kielitaidon vahvana.
”Poikani syntyi Montrealissa ja siellä en ehtinyt mukaan moniin suomalaisyhteisöihin, joten huomasin jo vajaan kahden vuoden aikana suomen kielen taitoni ja sanavarastoni hitaasti köyhtyvän.”
Siksi Muir toivoo, että nuoretkin löytäisivät tiensä mukaan suomalaisyhteisön toimintaan.
”Toivon, että nuoret tulisivat mukaan toimintaan jatkamaan tärkeää kielen ja kulttuurin vaalimista.”
Lopuksi Muir kiittää niitä ihmisiä, joiden kanssa hän on saanut tehdä työtä sekä suurlähetystössä että suomalaisyhteisössä.
”Olen erittäin kiitollinen siitä, että olen saanut ylläpitää suomen kielen taitoani työpaikan ja ystävieni ansiosta. Molemmista on ollut apua, jotta pysyn ajan tasalla Suomen asioista. On myös ollut hienoa saada olla mukana Ottawan suomalaisyhteisön toiminnassa ja omalta osaltani auttaa ylläpitämään meille ulkosuomalaisille tärkeitä perinteitä ja kulttuuria.”







