Tiistai-iltana 3. helmikuuta oli Helsingin Kalliossa sijaitsevassa IPIOMA-galleriassa säpinää. Gallerian yläkerrassa juhlistettiin 19-vuotiaan, Thunder Bayssa syntyneen toisen polven kanadansuomalaisen taidemaalarin, Emmi Timmonsin ensimmäisen soolonäyttelyn avajaisia. Tilat täyttyivät ääriään myöten, kun lähes 70 ihmistä toi mukanaan iloa, puheensorinaa ja liikehdintää, joka huipentui illan päätteeksi järjestettyyn diskoon. Paikalle oli saapunut monenkirjava joukko eri-ikäisiä ihmisiä, joita yhdisti halu nähdä Emmin työt ja tukea nuorta taiteilijaa. Joukossa oli ystäviä, perhettä, opettajia sekä Kanadan Suomen-suurlähettiläs Patrick Hébert.
Yksi kävijöistä tiivisti illan tunnelmaa: ”Olen käynyt monissa avajaisissa, mutta tämä oli ensimmäinen, joka oli oikeasti hauska, mukaansatempaava ja vapauttava – tunsin oloni vapaaksi.” Toinen nosti esiin yleisön: “Oli ihanaa nähdä, miten monenlaiset ihmiset tulivat yhteen nauttimaan taiteesta ja tanssimaan yhdessä näyttelyn jälkeen.”
Emmillä on harvinainen Cornelia de Lange -syndrooma ja epilepsia, jotka tuovat hänen arkeensa haasteita ja tuen tarvetta. Maalaamisesta on tullut hänelle tärkeä tapa ilmaista itseään.
Miten maalaaminen alkoi
Äiti Jenni Glad Timmons muistaa tarkasti hetken, jolloin taide astui perheen elämään uudella tavalla.
”Emmi löysi maalaamisen todella merkityksellisellä hetkellä elämässämme vuonna 2017, kun hän oli kolmannella luokalla Torontossa. Hän oli integroidussa luokassa, yli 30 yleisopetuksen oppilaan joukossa, mutta koulu ei kyennyt tukemaan hänen tarpeitaan riittävästi. Cornelia de Lange -syndrooman, epilepsian, aistiherkkyyksien ja oppimishaasteiden vuoksi tavallinen koulupäivä oli Emmille liian raskas. Päätin ottaa hänet pois koulusta ja siirtyä malliin, jossa hän sai oppia vapaammin omassa tahdissaan”, Jenni kertoo.
Muutamaa päivää myöhemmin he menivät yhdessä paikalliseen taidetarvikeliikkeeseen.
”Emmi valitsi itse kanvaasin ja muutamia akryylimaaleja, ja kotona hän vain tarttui siveltimeen ja alkoi maalata. Syntyi hänen ensimmäinen teoksensa, The Beginning, ja meidän molempien hämmästykseksi se oli kaunis, värikäs ja täynnä tunnetta. Se tuntui heti erityiseltä: taide antoi hänelle tavan ilmaista itseään ilman paineita tai rajoja”, Jenni muistelee.
Samoihin aikoihin perhe kävi Torontossa lastenneurologi ja epileptologi Dr. Evan Lewisin vastaanotolla. He kertoivat päätöksestä jättää koulu sekä Emmin ensimmäisestä maalauksesta. ”Näytimme hänelle kuvan teoksesta, ja Dr. Lewis sanoi heti, miten upea se oli. Hän kannusti lämpimästi jatkamaan taidetta ja ehdotti Instagram-tilin perustamista. Vaikka itse olin vähän vastahakoinen sosiaalisen median suhteen, niin hän näki selvästi, että tämä oli Emmin juttu, ja sanoi: ’Hänen täytyy jatkaa tätä.’ No, perustimme tilin (@friends_of_ems), ja loppu on historiaa”, Jenni kertoo.
Tuosta hetkestä lähtien Jenni on pitänyt huolen siitä, että kanvaaseja ja maaleja on aina saatavilla Emmille, jotta hän voi maalata milloin tahansa inspiraatio iskee. ”Abstrakti taide on Emmille ennen kaikkea tunne, ei kuva – se on tapa pukea sisäiset tunteet väreiksi ja muodoiksi ilman, että tarvitsee selittää tai kuvata jotain konkreettista”, Jenni sanoo.
Elämä harvinaisen sairauden kanssa
Jenni kertoo Cornelia de Lange -syndrooman vaikuttavan Emmin arkeen monella tavalla. ”Kehityksellinen viive näkyy laajasti: motorisessa suunnittelussa on vaikeuksia, mikä tekee liikkeiden koordinoinnista, hienomotorisista taidoista ja arjen toimista vaativia. Siksi hän ei selviä yksin monista tavallisista arkitoimista, vaan tarvitsee apua.”
”Puhe on hyvin rajallista ja Emmi ilmaisee itseään pääasiassa ilmeillä, eleillä ja omalla tavallaan olla ihmisten kanssa. Ahdistus, erityisesti sosiaalisissa tilanteissa ja siirtymissä, voi nousta nopeasti. Aika- ja tilakäsitys ovat vaikeita, ja tulevien tapahtumien hahmottaminen edellyttää paljon ennakointia ja visuaalista tukea. Aistiherkkyydet, kuulon prosessointihäiriö ja epilepsia lisäävät haasteita entisestään”, Jenni kuvaa.
Taiteen kanssa tilanne on toinen. ”Siitä on tullut Emmille elämän mullistava voimavara. Taide on antanut hänelle tavan ilmaista sisäistä maailmaansa, prosessoida tunteita ja tulla nähdyksi omana itsenään diagnoosin ulkopuolella. Kun verbaalinen kommunikaatio on niin rajoittunutta ja arjen prosessointi haastavaa, abstrakti maalaaminen mahdollistaa tunteiden purkamisen väreiksi, muodoiksi ja liikkeeksi ilman sanoja tai paineita. Taiteen kautta ihmiset näkevät ensin Emmin lahjakkuuden, ilon, syvän herkkyyden ja värien voiman – ei ensisijaisesti CdLS-diagnoosia, kehityksellistä viivettä tai kommunikaatiohaasteita”, Jenni summaa.
Koti ateljeena
Perhe asuu nykyään Suomessa kodissa, jonka suuret ikkunat, luonnonvalo ja tilojen väljyys sopivat hyvin taiteen tekemiseen.
”Emmi on kokeillut monia paikkoja kotona, mutta nyt kun teokset ovat suuria ja hän maalaa täysipäiväisesti, paras paikka on alakerran olohuone – siellä on tilaa isoille kanvaaseille ja hyvä työskentelyvalo”, Jenni kertoo ja jatkaa: ”Tulevaisuudessa toivomme voivamme järjestää hänelle oman oikean ateljeen, jossa hän ei joudu olemaan niin varovainen kaiken kanssa ja jossa hän voisi opetella itse laittamaan paikat valmiiksi sekä siivoamaan jälkensä itsenäisesti. Se olisi iso askel kohti vielä suurempaa vapautta hänen taiteessaan ja nykyinen valoisa koti näyttää jo nyt miten inspiroiva ympäristö voi olla.”
Emmin maalausprosessi on intuitiivinen.
”Vapaassa maalaamisessa Emmi lähtee liikkeelle siitä, mitä hän juuri sillä hetkellä tuntee, kokee tai käsittelee elämässään. Hän valitsee värit fiiliksen mukaan ja aloittaa yksinkertaisesti – ilman analysointia siitä, tuleeko hyvä tai pitäisikö jonkun pitää siitä. Monet taiteilijat kysyvät juuri tätä: ’Miten hän aloittaa?’ Emmi vain aloittaa”, äiti kuvaa.
Teknisesti teokset rakentuvat useista maalikerroksista.
”Usein hän käyttää ensin maalitelaa peittämään suuren kanvaasin yhdellä tai muutamalla värillä ja lisää sitten uusia värikerroksia. Jokainen teos rakentuu yleensä 3–6 akryylimaalikerroksesta. Hän käyttää myös geelipuikkoja (gel sticks) – ne ovat pehmeitä, helposti levittyviä ja helppoja pitää kädessä”, Jenni kertoo ja jatkaa: ”Maalaussessio voi kestää tunnin tai vain parikymmentä minuuttia – ja usein hän toteaa yksinkertaisesti ’valmis’, kun tunne on valmis.”
Emmi maalaa sekä musiikkia kuunnellen että hiljaisuudessa. Rauha on tärkeä osa prosessia, varsinkin tilaustöissä, joissa tilaaja saa toivoa tiettyä väriteemaa. Haastattelua varten äiti Jenni on ollut mukana sanoittamassa Emmin vastauksia. Hän muotoilee lauseet, mutta sisältö ja näkemykset ovat Emmin. Emmi kuvaa tilaustöiden tekemistä näin:
”Kun teen tilaustyötä, minun täytyy saada olla ihan hiljaisuudessa. Kotona pitää olla rauhallista, ei liikettä ympärilläni, joten ihmisten täytyy joko kadota näkyvistä tai istua paikallaan niin, etten näe heitä.”
Kysyttäessä, pitääkö hän enemmän itse maalaamisesta vai siitä hetkestä, kun ihmiset tulevat katsomaan hänen teoksiaan, Emmi sanoo pitävänsä molemmista. Hän kertoo tarvitsevansa myös yksinoloa, aikaa palautumiseen ja päivän tapahtumien käsittelyyn, ja jaksavansa sosiaalisia tilanteita yleensä muutaman tunnin kerrallaan. Jos kyseessä on juhla, jossa on musiikkia ja tanssia ja ihmiset hänen ympärillään ovat ennakoitavia ja hyväntuulisia, ahdistus ei silloin nouse liian voimakkaaksi. Gallerian avajaisten jälkeen hän myönsi kuitenkin olleensa hyvin väsynyt.
Emmi tiivistää värimieltymyksensä lyhyesti: maalaamisessa hänellä ei ole lempiväriä, vaan hän pitää kaikista väreistä. Pukeutumisessa hän kertoo pitävänsä värikkäistä ja kimaltelevista vaatteista. Suomen vaatekaupoissa niitä on hänen mielestään vähemmän, joten shoppailu Kanadassa on erityisen mieluisaa.
Kodin seiniltä gallerioihin
Aluksi Emmin taide oli perheen sisäinen asia. Maalaustarvikkeita oli aina saatavilla, ja teoksia kertyi kotiin.
”Taide oli Emmille alun perin oma, yksityinen tapa ilmaista itseään – me perheessä ihailimme sitä valtavasti, mutta tiesimme, että rakkaus voi tehdä meistä puolueellisia”, Jenni kertoo.
Vähitellen vieraat alkoivat pysähtyä maalausten eteen – ensin ystävät ja sukulaiset, sitten myös sosiaalisen median kautta tulleet tuttavat ja taiteilijat.
Marraskuussa 2025 Emmin teoksia oli esillä ja myynnissä Fall Market -tapahtumassa Branksome Hallilla Torontossa. Jenni kuvaa sitä ensimmäiseksi julkiseksi tapahtumaksi, jossa Emmin työt olivat laajemman yleisön nähtävillä. Paikalla oli myös suuren gallerian omistaja, joka pyysi Emmiä tekemään näyttelyn galleriaansa vuonna 2026. Se oli tärkeä hetki: ulkopuolinen ammattilainen näki saman, minkä perhe oli nähnyt jo pitkään.
Suomessa perhe on kokenut, että taideyhteisö ottaa moninaisuuden ja erilaiset ilmaisut hyvin vastaan. ”Yhteys Galleria IPIOMAan Helsingissä tuntui luontevalta. Siellä arvostetaan juuri tällaista intuitiivista, tunnepohjaista abstraktia taidetta”, Jenni kertoo.
”Kaiken kaikkiaan ajatus julkisista gallerioista syntyi vähitellen ulkopuolisesta palautteesta, joka osoitti meille, että Emmin taide ei ole vain perheen aarre – se on jotain, mikä ansaitsee paikkansa gallerioiden seinillä ja ihmisten koettavana. Se on ollut meille suuri kannustus jatkaa tätä matkaa rohkeasti.”
Äidin katse gallerian seinille
Jenni kertoo Emmin nettisivujen tekemisen ja näyttelyiden järjestämisen olleen perheen yhteinen projekti, jossa he ovat saaneet nähdä Emmin kasvavan taiteilijana ja ihmisenä. Kun äiti näkee tyttärensä maalaukset gallerian ammattimaisessa valaistuksessa, hän kuvaa kokemustaan sanoin, jotka kertovat paljon sekä tyttärestä että perheestä:
”Se on yksi elämän voimakkaimmista ja liikuttavimmista tunteista – sanoinkuvaamatonta ylpeyttä, lämpöä sydämessä ja samalla syvää kiitollisuutta kaikesta siitä, mitä Emmi on saavuttanut. Kun näen ne suuret, värikkäät abstraktit teokset gallerian valoissa – ensin Torontossa ja nyt Helsingissä – se tuntuu unelmalta, joka on toteutunut askel askeleelta.”
”Olen niin ylpeä Emmin rohkeudesta: hän ei välitä siitä, mitä muut ajattelevat, vaan on täysin oma itsensä. Hän maalaa puhtaasti tunteesta, ilman analysointia tai pelkoa siitä, pidetäänkö teoksista vai ei. Se vapaus näkyy hänen taiteessaan, ja se inspiroi minua joka päivä.”
Emmi aistii äitinsä mukaan herkästi muiden tunteita.
”Kun hän on galleriassa tai tapahtumassa, hän usein peilaa muiden ihmisten tunteita herkästi. Hän on todellinen sielunlukija. Se näkyi selvästi ensimmäisessä julkisessa tapahtumassamme Branksome Hallissa Torontossa: hän aisti ihmisten ilon, ihmetyksen ja yhteyden teoksiin, ja se sai hänetkin loistamaan vielä kirkkaammin. Sama toistui nyt IPIOMAssa Helsingissä – ihmisten tuoma lämpö, hymyt, pysähtymiset teosten eteen ja kauniit kommentit saivat Emmin tuntemaan olonsa turvalliseksi ja arvostetuksi. Hän nautti valtavasti siitä, kun muut nauttivat hänen taiteestaan – se oli molemminpuolista iloa ja yhteyttä.”
“Jokaisella on lahja”
Kun kysytään, mitä Jenni haluaisi sanoa muille vanhemmille, joilla on erityistä tukea tarvitseva lapsi, Jenni korostaa kahta asiaa: lahjan etsimistä ja ennakko-odotusten purkamista.
”Haluaisin sanoa kaikille vanhemmille, opettajille ja terapeuteille: jokaisella on lahja. Jokaisella yksilöllä – kehitysvammaisuudesta, CdLS:stä, autismista, epilepsiasta tai muista haasteista huolimatta – on sisällään jotain ainutlaatuista, kaunista ja arvokasta. Älkää laittako ketään valmiiseen laatikkoon tai totuttuun ajattelumalliin siitä, mitä hän voi tai ei voi tehdä”, hän painottaa.
”Lähde siitä oletuksesta, että lapsi tai nuori kykenee oppimaan, luomaan ja ilmaisemaan itseään, vaikka se vaatisi erilaisia tapoja ja enemmän aikaa. Anna aikaa sen oman lahjan löytymiselle ja kokeilkaa rohkeasti erilaisia kokemuksia, vaikka se olisi taidetta, musiikkia, liikettä, luontoa tai mitä tahansa, mikä sytyttää kipinän”, Jenni jatkaa.
Samalla hän tunnistaa arjen realiteetit: hoiva, terapia, talous ja oma jaksaminen kuormittavat monia perheitä ja koulujen resurssit ovat niukat.
”Silti pienikin hetki – yksi kannustava kommentti, yksi kokeilu, yksi hetki, jossa nähdään potentiaali – voi muuttaa kaiken. Meille taide oli juuri se löytö, joka avasi oven”, Jenni sanoo.
Taide, Cornelia de Lange -syndrooma ja tavat tukea
Emmin perhe on ollut osa CdLS-yhteisöä siitä lähtien, kun Emmi oli viisivuotias. Kansainväliset verkostot ja Canadian CdLS Foundation ovat tarjonneet tietoa, vertaistukea ja ymmärrystä tilanteessa, jota ulkopuolisen on vaikea täysin hahmottaa.
Perheelle on tärkeää, että Emmin taiteen kautta Cornelia de Lange -syndrooma ja muut harvinaiset, monimutkaiset sairaudet tulevat näkyviksi.
“CdLS ei ole vain yksi diagnoosi listalla, vaan kokonainen elämä, joka vaatii perheeltä jatkuvaa sopeutumista arjessa. Se vaikuttaa fyysiseen kasvuun, motoriikkaan, kommunikaatioon, oppimiseen, ahdistukseen, sensorisiin herkkyyksiin, epilepsiaan sekä aika- ja tilakäsitykseen – ja kaikki tämä yhdessä tarkoittaa, että lapsi tarvitsee tukea vuorokauden ympäri. Perheen elämä muuttuu perinpohjaisesti: vanhempien ura, taloudellinen tilanne, sisarusten arki ja koko perheen dynamiikka joutuvat jatkuvaan tasapainotteluun. Monet asiat, joita muut pitävät itsestäänselvyyksinä, vaativat ennakointia, ylimääräistä tukea ja resursseja, joita ei aina ole saatavilla”, Jenni kuvaa.
”Monissa julkisrahoitteisissa terveydenhuoltojärjestelmissä yleiset ja selkeästi lääkehoidettavat diagnoosit saavat eniten huomiota, tutkimusrahoitusta ja palveluja. Harvinaiset sairaudet, kuten CdLS, jäävät helposti varjoon, jolloin hoito ja tuki eivät ole samalla tasolla ja perheiden on usein taisteltava yksin tarvitsemiensa palvelujen eteen. Tämä kaventaa sekä ihmisten mahdollisuuksia että heihin kohdistuvia odotuksia – lahjakkuudet ja potentiaali jäävät helposti diagnoosin taakse piiloon”, Jenni pohtii.
Emmiä ja CdLS-tietoisuutta voi tukea monella käytännön tavalla. Emmin teoksia – kanvaaseja, printtejä ja kortteja – voi ostaa suoraan verkkosivun friendsofems.com kautta, ja häneltä voi tilata myös yksilöllisiä tilaustöitä kotiin, yritykseen tai julkiseen tilaan. Lisää tietoa ja muita tapoja tukea Emmiä ja CdLS-yhteisöä löytyy hänen verkkosivuiltaan.
Emmi tarjoaa teoksiaan myös laajemmin yhteisön käyttöön. Hänen maalauksiaan voi tiedustella esille toimistoihin, ravintoloihin ja muihin julkisiin tiloihin, ja hän lahjoittaa mielellään töitään erityisesti sairaaloihin ja paikkoihin, joissa ihmiset saattavat tuntea olonsa yksinäiseksi tai voinnin vuoksi hauraaksi. Yhteydenotto onnistuu sähköpostitse hänen verkkosivujensa kautta.
Kuusi Emmin teosta on näyteillä IPIOMA-gallerian yläkerrassa koko helmikuun ajan. Näyttely on tehnyt vaikutuksen myös Kanadan edustustoon. Kanadan Suomen-suurlähettiläs Patrick Hébert kuvasi Kanadan Sanomille kokemustaan näin:
”Mikä upea näyttely! Emmi on poikkeuksellisen lahjakas taidemaalari, ja toivon, että mahdollisimman moni pääsee tässä kuussa näkemään hänen teoksensa IPIOMA-galleriassa Helsingissä. Olin myös kiitollinen mahdollisuudesta tavata avajaisissa niin monia suomalais-kanadalaisen yhteisön jäseniä sekä Kanadan ystäviä.”
Toim. huom. Painetussa lehdessä kodin kerrottiin virheellisesti olevan Alvar Aallon suunnittelema. Tämä ei pidä paikkaansa, vaan kodin on suunnitellut Hilkka Särkijärvi. Juttua muokattu 11.2.2026.
