Eläkeläiskerho läksi kesän viettoon pikku pikku bikineissä

Suomenkieliset uutiset 2026-06-25 Liisa Qureshi 3 min read 203 views FI
Eläkeläiskerho läksi kesän viettoon pikku pikku bikineissä
Eläkeläisten kesälaitumelle lähtöjuhlaan saapui noin nelisenkymmentä kerholaista. Ohjelmaa oli monenlaista.

Agricolan kirkolla kokoontuva eläkeläiskerho vietti keskiviikkona 27. toukokuuta iloista ja tapahtumarikasta iltapäivää. Kerho kokoontuu tuttuun tapaan joka kuukauden toisena ja neljäntenä keskiviikkona, ja monelle osallistujalle nämä tapaamiset ovat tärkeä osa arjen rytmiä ja yhteisöllisyyttä.

Kello kahdeltatoista alkaneessa tilaisuudessa aika kului kuin siivillä monipuolisen ohjelman ja hyvän seuran myötä. Agricolan Naisjaoston valmistelema lounas sai kiitosta, ja ruokailun lomassa vaihdettiin kuulumisia tuttujen kesken. Aterian päätteeksi nautittiin kakkukahvit, toukokuun syntymäpäiväsankareiden kunniaksi. Kerhon tapoihin kuuluu, että syntymäpäiväsankareita muistetaan yhteisellä onnittelulaululla, minkä jälkeen juhlakalut saavat vuorollaan toivoa yhteislauluvihkosta oman lempikappaleensa.

Sää suosi kokoontumista poikkeuksellisella tavalla. Toukokuiseksi päiväksi lämpötila kohosi harvinaisen korkealle, ja auringonpaiste loi tilaisuuteen lähes keskikesäisen tunnelman. Lämmin sää tarjosi myös oivalliset puitteet Pirkko Loposen ideoimalle ohjelmanumerolle. Pirkko Mannolan vuonna 1961 levyttämän Pikku pikku bikinissä -laulun soidessa taustalla naisryhmä esitti humoristisen ohjelmanumeron. Esityksestä ei puuttunut rohkeutta, mukaan heittäytymistä eikä hyväntuulista itseironiaa. Yleisö palkitsi esiintyjät naurulla ja raikuvilla aplodeilla, ja katsomosta kuultiin myös kommentti: ”Meidän kaikkien pitäisi hankkia tuollaiset.”

Yhteislaulut ovat aina tärkeä osa kerhon kokoontumisia. Suvivirsi kajahti ilmoille tuttuun tapaan, ja moni yhtyi lauluun varmoin sävelin. Vaikka virren asemasta suomalaiskouluissa on jälleen käyty kiivasta keskustelua, tämän kerhon parissa perinne elää vahvana ja ilman soraääniä.

Kerholaisten monilahjakkuudet tulivat esiin ohjelman muissakin osuuksissa. Runonlausunta, pienet sketsit ja musiikkiesitykset ovat tärkeä osa tapaamisia ja toivat tälläkin kertaa iltapäivään vaihtelua sekä loivat iloista ja viihdyttävää tunnelmaa. Muun muassa Aino Koski lausui elävästi V.A. Koskenniemen runon Marakatti, Punatakki. Musiikillisia lahjojaan jakoivat kerholaisista Sulo Hovanta huuliharpullaan ja Pertti Vesanen kitarallaan. Agricola-kirkon sihteeri Maarit Tuomikoski esitti koskettavasti ikivihreän Romanssi-kappaleen vuonna 1943 ilmestyneestä elokuvasta Katariina ja Munkkiniemen kreivi, ja esitys hiljensi kuulijat hetkeksi. Lauluja säesti pianolla Paul Hietala.

Kokoontumisten vetäjänä toimiva kerhon puheenjohtaja Pirjo Sapiano johdatti osallistujat myös keskustelun ja tarinan pariin kysymällä heidän mielivuodenaikaansa. Kevät sai eniten kannatusta, mikä sopi hyvin päivän teemaan. Sapiano kertoi kevääseen liittyviä tarinoita ja totesi muun muassa, että vuodenaika tuo tullessaan omat tutut rituaalinsa – erityisesti naisille. Kevään tullen talvivaatteet pestään ja siirretään kesäsäilöön, mutta jos lämpimät ilmat viivästyvät, kuten ne usein tekevät, ne joudutaan  kaivamaan takaisin esiin. Kesävaatteille taas tuntuu tapahtuvan jotakin kummallista talven aikana. Ne ikään kuin kutistuvat kaapissa, ja edessä on väistämättä kauppareissu. ”Pitäisikö tänä vuonna ostaa jo valmiiksi numeroa suuremmat?” Sapiano pohti, ja sai kuulijat nyökyttelemään ja hymyilemään.

Tilaisuus päättyi hyväntuulisiin tunnelmiin ja kesäisiin odotuksiin. Kerhon toiminta jatkuu jälleen syksyllä 9. syyskuuta Agricolan kirkolla, jolloin tuttu joukko palaa yhteen pitkän tauon jälkeen kertomaan kesäkuulumisiaan.

More to Explore

Cookbooks

Cookbooks

A cookbook was an essential companion for newly wedded women and for young women going into domestic service. Cookbooks were encyclopedias in food preparation. They offered guidance in preparing a fresh chicken brought in from the yard, from plucking its feathers, to...