Kuvat: Mike Kornell
Ruotsin Lapissa, pitkällä Torneträsk-järvellä, Mike Kornell tunsi ihmisen pienuuden.
Ympärillä oli sininen taivas, jylhät lumipeitteiset tunturit molemmin puolin ja kymmeniä kilometrejä jäätä ja lunta. Kornell oli matkalla Sallasta Suomen itärajalta Norjan Narvikiin Atlantin rannalle osana 15 päivän ja 825 kilometrin CrossNordics-hiihtoretkeä. Nuo järven jäällä hiihdetyt päivät jäivät hänelle yhdeksi retken vahvimmista muistoista.
Sault Ste. Mariessa Pohjois-Ontariossa asuva Kornell, 65, on elinikäinen murtomaahiihtäjä, joka ei matkusta maailmalle vain katsomaan maisemia. Hän haluaa kokea ne liikkumalla omin voimin ja mieluiten suksilla.
Viime maaliskuun CrossNordics-retki vei hänet ja 39 muuta hiihtäjää Suomen, Ruotsin ja Norjan halki. Reitti kulki Napapiirin pohjoispuolella pääosin moottorikelkkauria ja vaihtelevia hiihtoreittejä pitkin. Päivittäiset hiihto-osuudet olivat yleensä 50–60 kilometriä pitkiä. Sään Kornell kertoo olleen leuto: lämpötila vaihteli noin neljästä pakkasasteesta neljään plusasteeseen. Joillain osuuksilla lunta oli paikoin niin vähän, että hiihtäjien piti kävellä ja kantaa suksensa. Toisinaan monot kastuivat joenylityksissä. Kornellin mukaan juuri vaihtelevat olosuhteet tekivät matkasta enemmän seikkailuhiihtoa kuin tavallista latuhiihtoa.
Kansainvälinen ryhmä kokeneita hiihtäjiä
Retkellä oli mukana hiihtäjiä useista maista. Reilut kymmenen heistä oli suomalaisia ja seuraavaksi suurin ryhmä tuli Saksasta. Ryhmässä oli myös hiihtäjiä Ruotsista, Puolasta, Tanskasta, Sveitsistä, Yhdysvalloista ja Australiasta. Kornell oli ryhmän ainoa kanadalainen.
“Kaikki olivat vahvoja ja kokeneita hiihtäjiä. Pitkiin päiviin piti olla tottunut”, hän sanoo.
Kornell kertoo, että moni osallistuja oli hänen tavallaan matkustellut paljon ja osallistunut erilaisiin hiihtotapahtumiin eri puolilla maailmaa. Kansainvälisessä ryhmässä kokemuksia oli mukava jakaa.
“Se oli hauska kokemus: ihmisiä monesta eri maasta hiihtämässä yhdessä Pohjois-Lapissa. Kahden viikon aikana meistä tuli hyvä ystäväporukka, ja sen jälkeen kaikki lensivät takaisin eri puolille maailmaa.”
Hiihtopäivät alkoivat yleensä noin kahdeksalta aamulla ja päättyivät kolmen maissa iltapäivällä. Lounastauot pidettiin reitin varrella. Matkanjärjestäjä toi moottorikelkalla hiihtäjille ruokaa ja juomaa. Virolaistaustainen Kornell kehui suomalaista tukevaa lohisoppaa, kunnon ruisleipää ja kuumaa kahvia.
“Ne antoivat meille taas voimia jatkaa matkaa.”
Päivän päätteeksi hiihtäjät kuljetettiin linja-autolla majoituspaikkaan, joka oli tavallisesti hotelli. Illalla syötiin hyvin, jaettiin kokemuksia ja yleensä myös saunottiin. Pitkien hiihtopäivien jälkeen ruoka, sauna ja lepo olivat tärkeä osa palautumista. Suomalaisista ruoista Kornell mainitsee lohikeiton ja ruisleivän lisäksi myös poronkäristyksen, josta hän kertoo pitäneensä.
Lumi veti perheen Kanadaan
Kornell syntyi Kapkaupungissa Etelä-Afrikassa. Hänen vanhempansa olivat virolaistaustaisia. Kun Neuvostoliitto miehitti Viron toisen maailmansodan aikana, osa virolaisista pakeni maasta. Kornellin isän vanhemmat muuttivat Etelä-Afrikkaan ja äidin vanhemmat Göteborgiin Ruotsiin. Myös Kornellin isä oli innokas urheilija ja piti myös hiihdosta. “Etelä-Afrikassa ei ollut kovin paljon lunta, joten päädyimme Kanadaan”, sanoo Kornell ja kertoo perheen muuttaneen Torontoon, kun hän oli viisivuotias.
Hiihto tuli mukaan elämään heti, kun perhe asettui uuteen kotikaupunkiinsa. Kornell otti osaa hiihtokilpailuihin jo nuorena koulussa ja myöhemmin Queen’s Universityssä, jossa hän opiskeli kauppatieteitä. Myöhemmin hän innostui pidemmistä hiihtotapahtumista eli loppeteista.
Kornell on osallistunut hiihtoloppetteihin useissa maissa. Suomessa hän on aiemmin hiihtänyt Lahden Finlandia-hiihdon, joka on Suomen virallinen Worldloppet-kilpailu. Kornell on myös saavuttanut Worldloppet Master -tittelin, mikä tarkoittaa, että hän on suorittanut Worldloppet-kilpailuja kymmenessä eri maassa ja vähintään kahdella mantereella.
CrossNordics-retki oli kuitenkin hänen ensimmäinen matkansa Lappiin.
Lapissa Kornellia kiinnostivat paitsi itse hiihtoreitti myös pohjoisen maisemat ja elämäntapa. Hän muistaa tunturit, pienet kylät, tunturien rinteillä olevat laskettelukeskukset, järvet ja pohjoisen karuissa oloissa mataliksi jääneet puut, jotka tekivät maisemasta selvästi erilaisen kuin hänen aiemmin hiihtämänsä reitit. Kornellille jäivät mieleen myös pysähdykset päivätuvilla, joissa hän ryhmäläistensä kanssa pääsi nauttimaan ulkona paistetuista muurinpohjaletuista höyryävän kahvin siivittämänä.
Porot toivat reitille oman pohjoisen leimansa. Kornell kertoo oppineensa retken aikana, että Lapissa porot eivät ole villejä, vaan kuuluvat poronhoitajille. Poronhoito liittyy Lapissa sekä saamelaiskulttuuriin että laajempaan pohjoisen elinkeinoon. Retkeläiset näkivät myös, kuinka yli satapäinen porotokka liikkui vauhdilla ladun poikki.
Kornell kertoo yhden retken vahvimmista maisemakokemuksista olleen Torneträsk-järven ylitys Ruotsin puolella. Noin 80 kilometriä pitkä, kapea itä-länsisuuntainen järvi hiihdettiin kahden päivän aikana, Abiskossa yöpyen. Kornellille se jäi mieleen ennen kaikkea maiseman laajuuden ja mittakaavan vuoksi.
Narvikissa reitti päättyi Atlantin rantaan, Ofotfjord-nimisen vuonon rannalle, jossa meri oli sulana. Osa porukasta meni uimaan, mutta Kornell sanoo, ettei hän itse ole kylmän veden uimari.
“Se oli retkelle hieno päätös. Siitä ei voinut enää jatkaa pidemmälle. Edessä oli Atlantti, ja kaukana veden takana oli koti.”
Elämä liikkuen vuodenaikojen mukana
Kornell jäi eläkkeelle Royal Bankista vuonna 2017. Hän työskenteli pankissa 33 vuotta yritysasiakkaiden parissa Torontossa, Timminsissä ja Sault Ste. Mariessa. Sault Ste. Mariehin muutto liittyi vahvasti juuri hiihtoon ja ulkoilmaelämään.
Kornell kertoo, että hän ja hänen vaimonsa Denise ajoivat aikanaan Torontosta pohjoiseen hiihtämään ja melomaan. Lopulta he alkoivat kysyä, miksi heidän pitäisi asua Torontossa, jos he voisivat asua lähempänä niitä asioita, joista he nauttivat.
Nykyään Kornellin kotia vastapäätä, aivan kadun toisella puolella, on talvisin 30 kilometriä hiihtolatuja. Kornell kertoo hiihtävänsä yleensä yli 1000 kilometriä talvessa. Viime talvena määrä nousi lähes 1700 kilometriin.
Hän antaa tunnustusta Sault Ste. Marien alueen suomalaisille siirtolaisille, jotka olivat alun perin mukana rakentamassa ja ylläpitämässä paikallista hiihtokulttuuria. Hiihto on kaupungissa edelleen suosittua. Soo Finnish Nordic Ski Clubissa on Kornellin mukaan noin 1000 jäsentä.
Kesällä sukset vaihtuvat polkupyörään ja kanoottiin. Mike ja Denise ovat tehneet myös pitkiä pyörämatkoja. He ovat pyöräilleet esimerkiksi Englannin lounaiskärjestä Skotlannin koilliskärkeen sekä Ranskan halki Englannin kanaalilta Nizzaan. Molemmat matkat olivat noin 1400 kilometriä pitkiä.
Pitkät matkat ovat vieneet Kornellia eri puolille maailmaa, mutta arjen liikkuminen rakentuu edelleen Kanadan vuodenaikojen ympärille.
”Kanadan kauneus on siinä, että meillä on neljä vuodenaikaa. Teen sitä, mitä sää sallii. Joko voitelen sukset ja lähden hiihtämään, pumppaan pyörän renkaat tai laitan melan kanoottiin ja lähden melomaan vaimoni ja ystävieni kanssa”, Kornell sanoo.
Myös Kornellien tytär Arkyn on hiihtäjä, joka kilpaili lukiossa ja yliopistossa sekä osallistui Kanadan mestaruuskisoihin. Hän on aloittamassa maisteriopinnot Tukholmassa Ruotsissa.
Seuraava pitkä hiihtomatka on jo suunnitteilla. Lapin-matkallaan Kornell ystävystyi puolalaisen Tomaszin kanssa, joka kutsui hänet mukaan uudelle hiihtoretkelle Etelä-Puolaan. Kornell aikoo siis ensi maaliskuussa hiihtää Puolassa Tomaszin ja muutamien muiden CrossNordics-retkellä mukana olleiden hiihtäjien kanssa.
Kornellille retkestä jäivät maisemien lisäksi mieleen ihmiset. Pitkät päivät, vaihtelevat olosuhteet ja kahden viikon yhteinen rytmi vaativat osallistujilta samaa sitkeyttä, jota hän kuvaa suomalaisille tutulla sanalla.
“Hiihtoyhteisössä ihmisillä on sellaista sisäistä voimaa, sisua.”
Kornell ei tee pitkistä matkoistaan suurta numeroa. Hän kertoo niistä ennen kaikkea tekemisen ilon kautta. Mikä sitten vetää hänet yhä uudelleen ladulle?
Hän puhuu kunnosta, metsästä, raikkaasta ilmasta sekä suomalaisille ja virolaisille yhteisestä mieltymyksestä ulkoilmaelämään. Hiihto on hänelle tapa pysyä liikkeessä ja ikääntyä aktiivisesti.
“Hiihto tekee hyvää keholle. Yritän vain vanheta arvokkaasti”, Kornell sanoo vaatimattomasti.
Pitkiä matkoja harkitseville Kornell antaa yksinkertaisen neuvon.
”Se pitää vain tehdä. Elämä on lyhyt. Jos jää odottamaan liian kauan, jonain päivänä keho ei enää pysty siihen. Meillä on vain yksi elämä, ja tällaiset matkat kannattaa tehdä silloin, kun se on vielä mahdollista.”










